Sari Perälällä on aihetta juhlaan, Pohjanmaan Ompelukone/OmpeLutti täyttää viisitoista vuotta.

Sari Perälällä on aihetta juhlaan, Pohjanmaan Ompelukone/OmpeLutti täyttää viisitoista vuotta.

Pohjanmaan Ompelukoneessa/OmpeLutissa on juhla-aika

8.3.2023

Tomi Olli

Seinäjoen keskustassa palveleva Pohjanmaan Ompelukone/OmpeLutti täyttää viisitoista vuotta. Sari Perälän luotsaamassa yrityksessä riittää juhlahumua 1.3-11.3. Syntymäpäivätarjousten lisäksi on ohjelmassa ompelu- ja neuleaiheisia tapahtumia. Niistä saa ajankohtaisen tiedon yrityksen Facebook-sivulta.

Yrittäjyys on kulkenut Perälän suvussa jo useamman sukupolven ajan, sillä hänen äidin isä piti 1960-luvulla kodinkoneliikettä, missä myynnissä oli muun muassa Husqvarnan ompelukoneita. Lisäksi hänen vanhempansa pyörittivät käsityöliikettä, joka keskittyi myöhemmin ompelukoneisiin sekä saumureihin. Myös huoltotoiminta oli jo tuolloin vahvassa roolissa. Sari Perälä halusi jatkaa perinteikästä konekauppaa, ja laajentaa valikoiman kattavaksi käsityöliikkeeksi.

- Päätin vuonna 2008 ostaa yrityksen vanhemmiltani. Heti alussa päämääräni oli monipuolinen käsityöliike, mistä löytyy kattava valikoima tarvikkeita ja välineitä niin ompelijoille kuin neulojille.

- Alkuvuosiin loi leimansa vaikeahko taloudellinen aika, sillä päällä oli laskusuhdanne. Tilanne tietenkin askarrutti, mutta usko omaan visioon oli vahva, ja kovalla työllä kasvua tuli hiljalleen.

 

Iloa asiakkaista

Pohjanmaan Ompelukone/OmpeLutti on viidentoista vuoden aikana muuttanut kaksi kertaa Seinäjoen keskustassa. Nykyisin kauppaa tehdään Seinäjoen Mega-keskuksessa osoitteessa Keskuskatu 3.

- Nykyinen kauppapaikka on toimiva ja hyvä, sinne on asiakkaiden helppo tulla. Seinäjoen keskustassa on kokonaisuudessaan edelleen elinvoimaa, sieltä löytyy monia yrittäjiä sekä palveluja.

Perälä pitää työn suolana kohtaamisia asiakkaiden kanssa.

- Heidän kohtaamisensa on antoisaa ja opettavaista, sillä jokainen asiakas on omanlaisensa käsityöharrastaja.

- Monien asiakkaiden kanssa käydään myös läpi kuulumisia iloineen ja suruineen, eli vuorovaikutus on hyvin kattavaa. Vuosien aikana ovatkin monet asiakkaat tulleet tutuiksi muutoinkin kuin ostosten kautta.

 

Monipuolinen valikoima

Pohjanmaan Ompelukoneen/OmpeLutin tarjonta on monipuolinen, sillä saatavana on kattavat tarvikkeet ompeluun ja kutomiseen. Hyllyissä ostajia odottavat muun muassa koristenauhat, napit, pitsit, vetoketjut, ompelu- ja neulelangat sekä monia ihania sesongin erikoislankoja. Valikoimassa ovat myös erilaiset neuletarvikkeet ja apuvälineet.

Perälä muistuttaa myös konetarjonnasta.

- Meiltä löytyy useita tunnettuja merkkejä ompelukoneista, saumureista sekä peitetikkikoneista. Myymme lisäksi erilaisia lisätarvikkeita.

- Annamme uuden koneen ostajalle samaan hintaan käyttöopastuksen. Sen avulla uudesta koneesta saa helpommin monipuolisemman hyödyn. Kannattakin muistaa, että uusi kone on aina jonkin verran vanhasta poikkeava, eli kaikkiin ominaisuuksiin on hyvä perehtyä huolella.

« Takaisin