Pretty Poodle -shopin asuun pukeutunut Jonna aikoo tsempata muitakin kehostaan ja pin-up -mallintöistä kiinnostuneita.

Pretty Poodle -shopin asuun pukeutunut Jonna aikoo tsempata muitakin kehostaan ja pin-up -mallintöistä kiinnostuneita.

Pin-up -mallin työt veivät Jonnan mukanaan

7.9.2017

Pin-up -mallin työt veivät Jonnan mukanaan

Mika Hankaniemi

Pin-up -malliksi 2012 ryhtynyt Jonna Penttilä Seinäjoelta ihaili jo pienenä Marilyn Monroeta ja kuunteli Elvistä. Hänen lapsuuden kodissaan harrastettiin myös jenkkiautoja. Mallin työt ovat tuoneet sympaattiselle kaunottarelle uusia kokemuksia, itsevarmuutta ja kykyä heittäytyä erilaisiin tilanteisiin.

- Myös uusia ystäviä ja tuttavia tulee jatkuvasti, mikä on suuri rikkaus. On myös mukava kuulla palautetta vierailta ihmisiltä. Useasti tullaan nyppimään hihasta ja kertomaan, miten ihanaa jonkun mielestä on ollut seurata mun kehitystä ja kukkaan puhkeamista.

Jonna eli Pin-up -nimeltään Minnie Mayhem tietää hyvin miten kuvankaunis malli syntyy, sillä hän tekee itsekin stailauksia Beauty Promotions -yrityksessään.

- Tärkeintä on, että stailattava on itse mukana sataprosenttisesti ja hän kuuntelee myös mahdollisia toiveita. Jokaisesta naisesta löytyy naisellisuutta ja juuri niitä parhaita puolia lähdetään korostamaan. Stailattavana on ollut naisia rekkakuskista tanssijaan ja jokaisesta on kuoriutunut upea pin-up -daami.

Hänen mielestään tärkeää on myös hassuttelu ja rento fiilis, sekä stailauksessa että kuvauksissa.

- Yhteistyökumppanit eli valokuvaaja Jani Pihlaja Top Focukselta osaa vankalla ammattitaidolla tehdä kuvaustilanteesta rennon ja mukavan, jolloin saadaan varmasti onnistuneita kuvia. Jenni Männikkö Pretty Poodle -shopista taasen löytää liikkeestään asun, joka varmasti imartelee stailattavan vartaloa.

Komedialla höystettyä naiskauneutta tarjoava burleski on myös tällä hetkellä valtavassa suosiossa ja esimerkiksi kansalaisopiston kurssit täyttyvät hurjaa vauhtia.

- Seinäjoella ollaan nyt järjestetty kolme burleski-iltaa, joissa on esiintynyt naisia ympäri Suomen. Bar 15:ssa järjestettävä ilta myytiin loppuun viime syksynä ja tänä syksynä on tarkoitus järjestää siellä muutama ilta lisää. Itse olen niissä aina toiminut juontajana. Lisäksi aloitetaan Burleskipajat joihin otetaan isompia ryhmiä mukaan. Burleskitaiteilija Poppy Red tulee niihin opettamaan burleskin saloja ja minä opastan tekemään burleskityylin stailauksia.

Maxium Kuntokeskuksessa Seinäjoella ahkerasti treenaava Jonna aikoo tulevaisuudessa yhdistää kehon muokkauksen ja pin-up -kulttuurin. Hän on juuri aloittanut Personal trainer -opinnot.

- Aloitan loppuvuodesta yhteistyössä toisen jo kouluttautuneen personal trainerin kanssa muodonmuutos -projektin, johon valitaan neljä henkilöä. Heille tehdään 6 kuukauden treeniohjelma ja ruokavalio. Treenaamaan pääsee yksin ja porukassa. Projektin alussa otetaan kuvat missä kunnossa kroppa oli ja puolen vuoden jälkeen kuvat, että mitä on saavutettu. Jälkeen kuviin tehdään pin-up -stailaus eli meikki, hiukset ja vaatteet, hän suunnittelee.

« Takaisin