Kari Harjupatana ja Sami Rautiainen kättelevät Piha-Tuurin omistajanvaihdoksen merkeissä.

Kari Harjupatana ja Sami Rautiainen kättelevät Piha-Tuurin omistajanvaihdoksen merkeissä.

Piha-Tuurin omistaja vaihtui

6.6.2019

Taisto Järvinen

Kari Harjupatana luopui piharakennusten kaupasta. Tene Oy tuo Tuuriin runsaasti uusia rakennusten malleja.

Kari Harjupatanan noin kaksikymmentä vuotta sitten Tuurissa käynnistämä piharakennusten myymälä on vaihtanut omistajaa. Kari Harjupatana Oy on myynyt PihaTuurin liiketoiminnot Tene Oy:lle. Piha-Tuurin henkilökunta on siirtynyt vanhoina työntekijöinä Tene Oy:n palvelukseen. Samoin ovat uudelle omistajalle siirtyneet piharakennusten varasto ja kalusto. Toiminta Piha-Tuurin liikkeessä jatkuu tuttuun tyyliin. Uutta on piharakennusten esittelymalliston lähes tuplaantuminen entisen verrattuna.

Piha-Tuurin uusi omistaja Tene Oy on Viron Haapsalussa toimiva piharakennusten tehdas, joka toimittaa rakennuksia kahteenkymmeneen viiteen maahan. Tuuriin tulee Tene Oy:n Suomeen tulevien tuotteiden esittelykohde, myyntipiste ja päävarasto.

Kari Harjupatana toimii Piha-Tuurin tiloissa vielä noin kahden kuukauden ajan. Hoitaa talven ja kevään aikana tehdyt kaupat toimituksineen ja laskutuksineen päätökseen saakka. Auto-Tuurin autokauppa jatkuu Tuurissa syksyyn saakka.

  • Tuttujen keskipohjalaisten tavarantoimittajien tuotteet ovat Piha-Tuurissa tarjolla jatkossakin. Valmiiksi kasattujen piharakennusten ja saunojen kauppa on edelleen päätoimintasuunta. Uutta on piharakennusten myynti paketteina, jolloin ostaja saa kasata rakennuksen. Hinta on tällöin huomattavasti edullisempi.
  • Piharakennusten hankinta pakettina on hyvä vaihtoehto. On kohteita, joihin tien tai muiden olosuhteiden johdosta ei voida valmisrakennusta viedä perille. Tällöin paketti on usein helpompi tapa toimittaa tuote perille, Harjupatana sanoo.

Monipuolisemmat tuotevalikoimat

Tene Oy:n Suomen myyntipäällikkö Sami Rautiainen sanoo, että tehdas Haapsalussa on toiminut 22 vuotta, ja on kaupungin suurin yksityinen työnantaja.

  • Tuomme Piha-Tuurin näyttelyalueella yhteensä noin 50 uutta piharakennusten mallia. Tuurissa tulee olemaan Tene Oy:n Suomen päämallisto, josta markkinointi pääosin hoidetaan. Tuurin näyttelyssä tulee olemaan lähes 100 erilaista rakennusta. Tene Oy:n mallistossa on yli 300 erilaista mallia.
  • Uutuuksina Tuuriin tuodaan mm. vinokattoiset noitamajat, autotallit, lomamökit suihkuineen ja wc-tiloineen sekä lämpöeristetyt aitat eri seinävahvuuksilla. Jokaiselle piharakennuksen tarvitsevalle löytyy ratkaisu Tuurin valikoimista, Sami Rautiainen kiteyttää.

Tuuriin tuotavat piharakennukset ovat hinta-laatusuhteessa vertailun kestäviä. Myös toimitustapa ja -nopeus ovat kilpailukykyisiä. Tene Oy:n piharakennuksia on Suomessa myyty nettikaupassa muutaman vuoden ajan. Kivijalkakauppa Suomessa on uutta. Tuotteet on otettu Suomessa hyvin vastaan.

Yrittäjänä Alavudella 36 vuotta

Kari Harjupatana on aloittanut yrittäjänä Alavudella vuonna 1983. K-Maatalouskappaa hän teki Alavudella, Virroilla, Ähtärissä ja Kuortaneella yhteensä 20 vuotta. Lisäksi hänellä oli kolme Kotipiha -puutarhamyymälää, Kesmotors-myymälä ja kaksi autokauppaa.

Piharakennusten ja autojen myymälän Tuuriin Harjupatana avasi vuonna 1999. Viisi vuotta myöhemmin myymälä laajeni piharakennusten puolella merkittävästi, ja on jo hänen aikanaan ollut Suomen suurin yksityinen piharakennusten myymälä.

  • Tuli aika tehdä harkittu elämän muutos. Päätöksen taustalla on voimakkaasti se, että löytyi hyvä ostaja joka jatkaa piharakennusten kauppaa samanlaisella tyylillä. Erinomainen asia on se, että uusi omistaja tuo tänne erilaisia ja uudentyyppisiä rakennuksia ja laajentaa liikettä voimakkaasti.
  • Nyt on aika harrastuksille, joista päällimmäisiä ovat mökkeily, matkailu, pienmuotoinen korjausrakentaminen, sekä vävyn viljatilan aputyöt. Kotona tullaan olemaan enemmän ja lastenlapsille, myös heidän harrastuksille on enemmän aikaa, pohtii Kari Harjupatana, ja sanoo kotinsa pysyvän Alavudella myös eläkepäivinä.

« Takaisin