Sirkku esittelee kissanpentuja, jotka tulivat hoitolaan Urjalasta. Hänen mukaansa ne varmasti löytävät kodin, mutta hoitolassa on myös toistakymmentä aikuista kissaa, jotka kaipaavat uutta kotia. Niiden joukossa 6 pulleaa kollia.
Pieneläinhotelli Sinna ja Kehräävät kulkurit Ry huolehtii löytöeläimistä
22.12.2025
![]()
Vivi Hallapuro
Akaalla toimii Pieneläinhotelli Sinna. Se on perustettu vuonna 2006 ja toiminnasta vastaa yksityisyrittäjä ja eläintenhoitaja Sirkku Helin.
- Olen koulutukseltani opistoagrologi. Lisäksi olen suorittanut biologian approbaturin ja koirahieroja-koulutuksen. Ei tätä työtä ihan sydämellä tehdä, vaan vankka ammattitaito ja laaja lajituntemus sekä yrittäjyys vaaditaan. Aloitimme eläinhoitola -yrittäjänä, mutta vuosien varrella olemme laajentaneet toimintaa löytöeläimiin. Teemme sopimusyhteistyötä Akaan, Valkeakosken, Urjalan, Hattulan ja Hämeenlinnan kaupunkien kanssa. Lisäksi meillä on yhteys myös viranomaisiin, kuten AVI,VELL ja Sisä-Suomen Poliisi. Toimipaikkamme sijaitsee Toijalassa, vanhalla maatilalla. Olen yksityisyrittäjä, mutta mieheni toimii aktiivisesti mukana. Lisäksi meillä on säännöllisesti eläinhoitajaopiskelijoita, työharjoittelijoita sekä työkokeilijoita Kelan ja Pirhan kautta, kertoo Sirkku Helin.
Eläinten hoitotyö on tärkeää, sillä löytöeläimiä ja sijoituseläimiä tulee viikoittain.
- Suurin ryhmä on kissat, mutta muitakin eläimiä, kuten, koiria, marsuja, kaneja, kanarialintuja, undulaatteja tai hamstereita tulee meille. Suurin osa löytöeläimistä löytää takaisin kotiin, mutta kissojen kohdalla tilanne on yhä erittäin haastava, miettii Sirkku ja esittelee kissakatrasta, johon kuuluu kaikkiaan 13 kattia.
Yrityksellä on eläinsuojelulain mukaiset sopimukset kaupunkien kanssa ja lisäksi sopimus Poliisin kanssa. Löytöeläimistä pidetäänkin hyvää huolta.
- Eläimet ovat meillä kaupunkien kustannuksella ensimmäiset 15 vuorokautta. Sen jälkeen, mikäli omistajaa ei ole tavoitettu, siirtyy eläin Kehräävät Kulkurit Ry -yhdistyksemme omistukseen.
Yhteistyö ja lahjoitukset vahvistavat toimintaa
Mikään toiminta ei voi jatkua säännöllisesti ilman tukea, mutta hyväsydämiset lahjoittajat auttavat paljon.
- Yhdistyksemme saa rahalahjoituksia, ruokaa ja hiekkaa sekä myyntituloja eläimistä. Lisäksi pyöritämme KesäKissaKahvilaa, KierrätysKirpputoria ja Kasvihuonemyyntiä. Teemme yhteistyötä kansalaisten, eläinkauppojen, poliisin, eläinlääkäreiden sekä toisten eläinsuojeluyhdistysten kanssa, luettelee Helin.
Hoitolatilat on rakennettu entiseen navettarakennukseen ja samoissa tiloissa on myös yhdistyksen tilat.
- Hoitolasta löytyy erilliset koira- ja kissatilat, sekä eristystilat tarvittaessa. Tilat on suunniteltu eläinsuojelulain mukaisesti.
Joulu on ihmisillä herkuttelun aikaa ja Sirkku Helin kertoo lahjoitusten takaavan herkkuja myös karvaisille kavereille.
- Joulun alla saadaan eläimille paljon herkkuja ja muutakin. Jaamme lahjoituksista myös muille tarvitsijoille. Eläimen joulu on aina, huomauttaa Sirkku ja lisää, että joka päivä annetaan vähän jotain hyvää, varsinkin näille kovia kokeneille hoidokeille.
Vaikka Kehräävät Kulkurit saa myös hieman joulukoristetta ja jouluvaloja, tarvitsee eläin silti kaikkein kipeimmin lämpimän, turvallisen ja johdonmukaisen elämän. Siksi vapaaehtoisille on aina tarvetta.
- Monet yhdistykset kaipaavat vapaaehtoisia toimijoita. Esimerkiksi ensikodeista kissoille on huutava pula. Ajat ovat tiukat ja uutta kotia etsiviä kissoja on paljon. Jos adoptoi Suomesta aikuisen eläimen, voi auttaa parhaiten. Totta kai kaikki lahjoitukset ovat myös kullan arvoisia, muistuttaa yrittäjä.
Kannattaa muistaa, että kaikkea virallista toimintaa säätelee eläinsuojelulaki.
- Siihen kannattaa aina perehtyä hieman, niin tietää mistä puhuu. Kuka tahansa ei voi ottaa löytöeläimiä, koska sitä säätelevät sopimukset ja laki, huomauttaa kokenut eläinhoitaja.
Joulun alla herää myös usein halu auttaa.
- Muistakaa auttaa myös vähävaraisten perheiden lemmikkejä, siinä missä ihmisiäkin. Ihmisten hyvinvointi heijastuu suoraan eläinten hyvinvointiin. Auttakaa tuomitsematta, Kehottaa Sirkku Helin lopuksi.