Vimpelin Vedon kaudenavaus siirtyi huhtikuusta kesäkuulle.

Vimpelin Vedon kaudenavaus siirtyi huhtikuusta kesäkuulle.

Pesäpallokauden aloitus siirtyy

1.4.2020

Aleksi Mansikkamäki

Koronaviruksen leviäminen on järisyttänyt urheilumaailmaa ja tapahtumia on jouduttu siirtämään sekä perumaan, myös Pesäpalloliitto on joutunut tekemään toimenpiteitä tämän epidemian alla. Liiton tavoitteena on tilanteesta huolimatta järjestää toimivat sarjaohjelmat jokaiselle sarjatasolle, vaikka muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin tuleekin.

                             - Seuraamme viranomaisten ohjeita ja pyrimme niiden pohjalta tekemään hyviä ratkaisuja jatkoa ajatellen, kertoo Pesäpalloliiton viestintäpäällikkö Antti Kallio.

 

Fugepesis-tapahtuma on peruttu

Superpesiskausi on avattu kolmena edellisenä vuotena Espanjan Fuengirolassa. Tänä vuonna siihen tulee olosuhteiden pakosta muutos, sillä tapahtuma on jouduttu perumaan. Tapahtuma oli määrä järjestää huhtikuun viimeisenä viikonloppuna. Lauantaina oli tarkoituksena pelata naisten superpesiskauden avausottelu Lapuan Virkiän ja Porin Pesäkarhujen välillä. Sunnuntaina puolestaan oli ohjelmassa pelata miesten superpesiskauden avausottelu Vimpelin Vedon ja Kouvolan Pallonlyöjien välillä. Nämä kyseiset ottelut siirretään pelattavaksi Suomessa myöhempänä ajankohtana.

                             -Päätös perumisesta on valitettava, mutta tässä tilanteessa ihmisten terveys on                ehdottomasti laitettava etusijalle, Kallio korostaa.

 

Superpesis käyntiin kesäkuussa

Pesäpalloliitto on julkaissut uudet sarjajärjestelmät, joiden mukaan superpesiskauden on määrä alkaa 1. kesäkuuta, lisäksi runkosarjasta poistuvat lisäottelut. Uuden sarjajärjestelmän myötä miesten Superpesiksen runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja, eli 26 ottelua joukkuetta kohden, eli jokaiselta joukkueelta jää pois neljä ottelua ohjelmasta. Naisten puolella vastaavasti pelataan kaksinkertainen sarja, jolloin jokaiselle joukkueelle tulee pelattavaksi 22 ottelua, eli lisäotteluiden poistuttua jokaiselta joukkueelta jää kaksi ottelua pois alkuperäisestä ohjelmasta. Runkosarjat tulevat päättymään viikkoa suunniteltua myöhemmin.

                             -Jos tilanne muuttuu merkittävästi paremmaksi odotettua aikaisemmin, ja                           toukokuussa otteluiden pelaaminen on mahdollista, voidaan erillisellä päätöksellä        ottaa käyttöön alkuperäinen sarjajärjestelmä, Kallio kertoo.

 

Terveys etusijalla

Tällä hetkellä hallitus on rajoittanut kokoontumiset kymmeneen henkilöön sekä minkä lisäksi tarpeetonta oleskelua julkisilla paikoilla suositellaan välttämään. Kaikki kokoontumiset seuroissa on peruttava sekä joukkueiden yhteistoiminta ja yhteisharjoittelu on keskeytettävä toistaiseksi. Tilanne on harmillinen koko pesäpalloyhteisölle, mutta tässä tilanteessa tärkeintä on yhdessä huolehtia kaikkien terveydestä. Pesäpalloliitto toivoo kaikilta vastuullisuutta ja yhteishenkeä.

                             -Tarvitsemme yhteen hiileen puhaltamista, josta pesäpallokansa on tullut tunnetuksi, Kallio toteaa.

« Takaisin