Pelimannileidit ja Mikko Niemelä.

Pelimannileidit ja Mikko Niemelä.

Pelimannileidien syyskonsertti Alavudella

24.9.2020

Alavutelaisen mestaripelimanni Airi Hautamäen johtama Pelimannileidit konsertoivat tulevana sunnuntaina Alavudella Ammattioppilaitos Luovissa. Vuosi on ollut soittorintamalla hiljaista, vallinneen koronaviruksen vuoksi. Keväinen konsertti jouduttiin perumaan, mutta nyt jo hiukan rauhoittuneen tilanteen johdosta Pelimannileidit järjestävät syksyisen konsertin.

 Ryhmässä soittavat Airin lisäksi 2- ja 5-rivistä haitaria Aino Hilda Kankaanranta sekä Hillevi Syrjänen. Elli Asunmaan soittimina ovat eri rytmisoittimet sekä saha. Elli on solistina myös konsertissa kuultavissa kupleteissa. Laulusolistina konsertissa kuullaan vuoden 2011 tangosenioria, upeaäänistä Mikko Niemelää, joka on ollut Pelimannileidien solistina jo useamman vuoden ajan. Konsertissa kuullaan myös virtolaislähtöisen nuoren haitaritaiturin Aino Hilda Kankaanrannan sooloesityksiä.

 Pelimannileidit ovat soittaneet vuosia yhdessä ja heidän musiikkinsa on monipuolista, reipasta ja jalan alle sopivaa. Heidän soitostaan voi aistia iloisuuden ja innostuksen soittamiseen. Kesällä Pelimannileidit esiintyivät Kaustisen Kansanmusiikki-instituutin järjestämässä nettiradiokonsertissa aloittaen konserttisarjan. Perusteluina konsertin avaajaksi mainittiin, että "leidien Pelimannitalossa v. 2017 nauhoitettu esiintyminen olisi komia aloitus konsertille; hienoa soittoa, upeita tulkintoja ja monenlaista musiikkigenreä - menee jalan alle ja välillä saa herkistyäkin".

 Sunnuntain konsertissa kuullaan kappaleita niin tangosta polkkaan kuin iskelmistä kupletteihin. Konsertissa otetaan huomioon vallitsevat koronarajoitukset ja -ohjeet.

« Takaisin