Pari suhdetta viihdyttää Lappajärven kesäteatterissa.

Pari suhdetta viihdyttää Lappajärven kesäteatterissa.

Pari suhdetta Lappajärven kesäteatterissa

29.12.2018

Tomi Olli

 

Lappajärven kesäteatterissa nähdään ensi suvena musiikin täyteinen komedia parisuhteiden kimuranteista koukeroista kun Pari suhdetta valtaa lavan. 17.7. ensi-iltansa saavan esityksen rooleissa nähdään Nina Tapio, Ville Pusa, Sani, Janne Virtanen, Jani Karvinen ja Vieno Virtanen. Tahdista vastaa Pasi Ojalan luotsaama livebändi. Näytelmän käsikirjoitus on Janne Virtasen, Ville Pusan ja Pasi Ojalan käsialaa. Ohjauksesta huolehtii Janne Virtanen.

 

Teatterin omistajan, Kristian Hyypän, mukaan Halkosaaressa tavataan kaksi katkeraa pariskuntaa, palvelutahtoinen terapeutti ja vähäpuheinen teini, jotka ajautuvat törmäyskurssille pikkukaupungissa.

- Samalla nousevat avioliitto-ongelmat pintaan, kun pariskunnat etsivät piristystä ja potkua suhteisiinsa muun muassa musiikkiterapian avulla, kertoo Hyyppä tulevasta.

 

Halkosaaressa on kesäteatterille erinomaiset puitteet, sillä katsojia suojaa katos niin sateelta kuin auringolta. Alueella on myös mahdollisuus nauttia virvokkeita ja pientä purtavaa. Esitysten lipunmyynti on käynnissä NetTicket-palvelussa.  Kesäteatteripaketteja myyvät myös muun muassa Hotelli Kivitippu ja Rahkaranta Lappajärvellä, Punaisen Tuvan Viinitila Alajärvellä sekä Kultahehku Vimpelissä. Lisätietoja www.lappajarvenkesateatteri.fi

« Takaisin