Sillankorvan Mazda esiintyi viime kesänä Tokion kansainvälisen autonäyttelyn yleisölle. (Kuva: Mazda)

Sillankorvan Mazda esiintyi viime kesänä Tokion kansainvälisen autonäyttelyn yleisölle. (Kuva: Mazda)

Pala rallin historiaa – A-ryhmän Mazda 323 vuodelta 1987

11.4.2019

  Kun rallin MM-sarjassa siirryttiin kaudella 1987 A-ryhmän autoihin, Mazdan tehdastiimi rakensi Mazdan 323 -mallista yhteensä seitsemän nelivetoista A-ryhmän ralliautoa.

  Yksi Belgiassa MRTE:n (Mazda Rally Team Europe) rakentamista autoista tuli hämeenlinnalaisen Minna Sillankorvan käyttöön. Sillankorva voitti Mazdalla naisten Suomen mestaruudet vuosina 1987 ja 1989. Voittaessaan naisten epävirallisen maailmanmestaruuden vuonna 1991 Sillankorva voitti Monte Carlossa naisten luokan ja sijoittui Mazdalla yleiskilpailun 18:nneksi.

 

Sillankorvan silmäterä 

  Lähes uutta vastaavassa kunnossa oleva Mazda on edelleen Sillankorvan omistuksessa ja auto on esillä tulevan kesän ajan Vaasan automuseon Motorsport-näyttelyssä.

  Mazda 323 -auton pääkone, 1,6-litrainen turbomoottori, oli useiden kilpakumppaneiden 2-litraisten koneiden rinnalla alitehoinen. Keveytensä ja hyvän ajettavuuden ansioista Mazda oli kuitenkin kilpailukykyinen auto.

  Suomalaisista myös Hannu Mikkola ja Timo Salonen kilpailivat MRTE:n autoilla. Sillankorvalle rakennettu auto oli kuitenkin ainoa tallin autoista, joka oli koko tiimin toiminnan ajan Sillankorvan käytössä.

  Kun Sillankorva 1990-luvun puolen välin jälkeen siirtyi naisten SM-sarjassa kaksivetoiseen kalustoon, Mazda entisöitiin Sillankorvan toimesta alkuperäiskuntoon. Työmaa oli helpohko, sillä omasta tallista löytyi paljon uusia, tai lähes uusia osia. Myös korin osalta työtä helpottivat suorat pinnat. Autoa ei ole koskaan kaadettu.

Visiitti Tokioon

  Kilpaillessaan Mazdalla rallin MM-sarjassa Sillankorvan kartturina toimi italialainen Michela Marangoni. Pari sai miesvaltaisessa lajissa paljon ansaittua huomiota, eikä vain pelkästään sukupuolensa vuoksi. Myös tulokset kestivät vertailun miesten joukossa.

  Sillankorva arvostettiin korkealle myös tallin sisällä. Tämä arvostus näkyy edelleen, vaikka hämeenlinnalaisen kilpailuvuosista A-ryhmän Mazdalla on kulunut lähes 30 vuotta. Mazdan ollessa mukana viime kesänä Tokion kansainvälisessä autonäyttelyssä, tehdas halusi näyttelyyn nimenomaan Sillankorvan ralli-Mazdan.

  Lentorahtina Japaniin matkustanut Mazda palasi useiden viikkojen retken jälkeen takaisin Suomeen. Pala japanilais-suomalaista rallihistoriaa on yleisön nähtävänä Vaasan automuseolla vappuna avautuvassa, kesän ajan auki olevassa Motorsport-näyttelyssä.

                                                                              Teksti: JiiVee Korpela

« Takaisin