Soittajat töissä vas. Reijo Nieminen, Kalevi Kytönen, Kari Vähäkyttä ja Risto Purho.

Soittajat töissä vas. Reijo Nieminen, Kalevi Kytönen, Kari Vähäkyttä ja Risto Purho.

OnnenKiven päivätansseissa on kotoinen fiilinki ja tanssia saa

17.1.2019

Taisto Järvinen

Perinteisellä tanssimusiikilla on edelleen vahva jalansija

Tanssi on tänä päivänä moni-ilmeinen ja moneksi taipuva harrastus. Lajeja tanssista löytyy nuorille ja varttuneemmille lajin harrastajille. Perinteinen tanssi ja -tanssimusiikki pitävät edelleen pintansa, vaikka suhdanteet hieman elävät.

Ravintola OnnenKiven yläkerran päivätanssit on tapahtuma, joka kokoaa keskiviikkoisin hyvänlaisen tanssijoiden joukon. OnnenKiven päivätansseissa soi vain ja ainoastaan perinteinen tanssimusiikki, ja parketin täyttää hieman varttuneempi tanssikansa.

Eläkeliiton Töysän yhdistyksen viime viikolla järjestämissä päivätansseissa OnnenKiven yläkerrassa musiikista vastasi Reijo Niemisen yhtye solistina Kari Vähäkyttä. Iltapäivätanssien kauden avajaistapahtuma kiinnosti tanssikansaa. Iltapäivän aikana jalalla laittoi koreasti yli 170 tanssijaa.

Reijo Niemisen yhtyeessä esiintyivät: Reijo Nieminen; hanuri, Kalevi Kytönen, rummut, Risto Purho; basso ja Kari Vähäkyttä; solisti.

Reijo Nieminen sanoo yhtyeen musiikin olevan vanhaa tanssimusiikkia ”laidasta laitaan”.

  • Rytmiä pitää olla ja musiikin on oltava sellaista, joka sopii jalkaan. Tango, humppa, valssi ja foksi saavat varttuneemman väen parketille.

Yhtyeen basisti Risto Purho pitää OnnenKiven päivätansseja kestosuosikkina.

- Lähiseudulla ei ole vastaavantyyppistä tanssipaikkaa. Täällä on hyvä yleisö, ja he palkitsevat soittajan.

- Tanssikulttuuri ei ihan parhaimmassa loistossaan nykyisin ole, mutta suurempien ikäluokkien aktiivisuus on

myönteinen asia. Meidän yhtyeen jäsenille keikat ovat harrastus, ja tosi kiva harrastus.

Tanssit järjestävän Eläkeliiton Töysän osaston puheenjohtaja Pirkko Kallio sanoo, että osaston järjestämiä päivätansseja on neljä kertaa vuodessa. Kauden avauksen suosio oli nyt yksi kaikkien aikojen parhaista.

  • Päivätanssien järjestäminen on osa vapaaehtoistyötämme. Saamme näin hieman varoja toimintaamme, johon kuuluu mm. kuukausitilaisuudet, ulkoilu- ja liikuntatapahtumat sekä kerhot, boccia, karaoke, bingo ja Eloisat-kuoro.

Päivätanssit ovat perinne

Jos on päivätanssien musiikki perinteistä, niin perinteiden vaalimista on monille myös käyminen tansseissa.

Seija ja Antti Kemilä ovat perinteen vaalijoita parhaasta päästä. He ovat tavanneet 70-luvun alkupuolella tansseissa Tyrnävällä. Oulussa asuva aviopari on kuluttanut tanssiparketteja tapaamisestaan lähtien.

- Perinne jatkuu edelleen. OnnenKiven päivätansseissa käymme jopa kuukausittain, ja etenkin silloin kun Jussi Roponen esiintyy. Häneltä pyydämme ”Vanhanpojan valssia”. Meille toki käy kaikki hyvä tanssimusiikki.

- Olemme caravaanareita. Nyt olemme käymässä Härmän Kuntokeskuksessa. Härmässä tanssitaan, mutta keskiviikkona ehtii hyvin piipahtamaan Tuurissa. Täällä on mahtavat päivätanssit, joskin tilaa tanssiin saisi olla enemmän, juttelevat Kemilät.

Marja-Leena ja Esa Herttuala tulivat päivätansseihin Soinista. He sanovat käyvänsä tansseissa melko harvoin. Soinista on sen verran etäisyyttä tanssipaikkoihin, että kovin usein he eivät lähde. Nyt oli hyvä lähteä, kun solistina oli Soinin kruunuhääporukkaan kuuluva Kari Vähäkyttä.

  • Aika vilkasta on tänään liikenne parketilla. Parasta on se, että tapahtuma kiinnostaa ihmisiä. Täällä voi tavata tuttuja vuosien takaa, keskustella ja tanssia.
  • Sunnuntaina usein päätämme, lähdetäänkö viikolla tansseihin tai muualle käymään. Keskeinen tapahtuma meille ovat kuitenkin Soinin kruunuhäät kesällä.

« Takaisin