Sami Rautiaisen ja Kimmo Hauta-ahon taustalla olevat modernit valmissaunat kuuluvat pihasaunojen kärkikaartiin.

Sami Rautiaisen ja Kimmo Hauta-ahon taustalla olevat modernit valmissaunat kuuluvat pihasaunojen kärkikaartiin.

Nyt on edullinen aika hankkia pihasauna tai varastorakennus

8.11.2022

PihaTuurin liikkeestä löytyy noin 60 erilaista piharakennusta heti toimituksiin

Taisto Järvinen

Tilanteet maailmalla ja yhteiskunnassamme ovat muuttuneet viimeisten vajaan kolmen vuoden aikana melko nopealla tempolla. Se, mitä lähitulevaisuus tuo tullessaan on jonkin verran epäselvää.

Tässä jutussa ei kuitenkaan on tarkoitus puuttua maailman muheisiin, vaan puhua piharakennuksista, niiden kaupankäynnistä, saatavuudesta ja hintakehityksestä. Tuurissa kauppaa tekevän Suomen suurimman alan liikkeen PihaTuurin antama viesti on, että kaikenlaisia piharakennuksia on saatavana, ja juuri nyt on otollinen aika hankkia piharakennus.

Myyntipäällikkö Sami Rautiainen kertaa alan lähihistoriaa, ja sanoo piharakennusten ison kysynnän käynnistyneen silloin, kun koronan rajoitukset tulivat. Tilanne on kuitenkin elänyt, kuten on tehnyt monien muidenkin asioiden kohdalla.

- Piharakennusten kysyntä oli todella hyvä, kun vapaa-aikaa vietettiin kotona. Sitten tilanne muuttui puutavaran viennin, huonon saatavuuden ja hinnan vaihtelujen myötä. Median viestit hinnanmuodostuksista vaikuttivat myös osaltaan asiakkaiden ostokäyttäytymiseen.

- Nyt ollaan jälleen uudenlaisessa tilanteessa. Liikkeemme varastoissa on tarjolla kaikentyyppisiä piharakennuksia heti toimituksiin. Nopeista toimituksista esimerkkinä käy tuore kauppatapahtuma. Sähköisen kaupanteon jälkeen rakennus nostettiin auton lavalle ja se oli kuuden tunnin kuluttua ostajan pihalla Lappeenrannassa.

- Asiantuntija-arvioiden mukaan puutavaran hinta kohoaa ensi keväänä noin 30 prosenttia, joka tarkoittaa selkeitä korotuksia myös piharakennusten hintoihin. PihaTuurin liikkeessä olemme ennakoineet tulevan tilanteen. Tehtaallamme on valmistettu ja valmistetaan koko ajan piharakennuksia varastoon. Tehtaalle on hiljattain investoitu mm. 3000 neliömetrin laajuinen tehdasrakennus.

- PihaTuurista löytyy tavaraa kuin tavaraa ja tehtaalta tulee lisää tarpeen mukaan. Kun piharakennuksen kaupat tehdään tänä syksynä, niin hinta säilyy nykyisellä tasolla, vaikka toimitus tapahtuisi myöhemmin. Näin toimimalla säästyy merkittävä summa asiakkaan rahaa, sanoo Sami Rautiainen ja kertoo, että liikkeen toinen piharakennusmyymälä Suomessa on tarkoitus avata vuoden 2023 alkupuolella kehä 3:n sisäpuolelle.

Saunat ja varastot ykkös-suosikkeja

Sauna pitää pintansa piharakennusten markkinoilla, ja erilaisten varastorakennusten suosio jatkuu hyvänä. Saunojen ja varastojen mallisto on laaja ja uutuuksia niihin tulee vuosittain.

Kimmo Hauta-aho PihaTuurista sanoo saunojen kaupan käyvän ympäri vuoden, joskin kaupankäynti vilkastuu keväällä ja syksyllä.

- Sähkö hinta ja epävarmuus sen muutoksista on ollut hyvä asiamies puulla lämpiävien pihasaunojen kaupankäynnille. Pihasaunat ovat valmissaunoja, joten tarvitaan lähinnä vain asiointi kunnanvirastossa ja perustusharkkojen asettelu, niin sauna toimitetaan kylpyvalmiina.

- Valmissaunoista on yli 30 mallia, ja niistä löytyy ratkaisu moneen saunan tarpeeseen. Kärrysaunojen menekki on kasvanut jo useana vuonna, jopa 50 prosenttia, ja niistäkin löytyy monia malleja.

PihaTuurin valmisvarastoista on runsaat kymmenen erilaista mallia kooltaan 2 – 15 neliömetriä. Sähkön hinnankehitys on ilmeisesti vaikuttanut myös varastorakennusten kauppaan, kun puuvarastojen myynti on lisääntynyt.

PihaTuurin valikoimissa on periaatteessa kaikentyyppiset piharakennukset. Kylpytynnyrit ovat yksi viime vuosien suosikkeja. Kylpytynnyristä on edelleen voimassa supertarjous 1490 euroa.

Valmistalot on kasvattaneet suosiotaan. Talosta saa haluamansa kokoisen yhdistelemällä 30 neliömetrin kokoisia taloelementtejä tarpeen mukaan.

PihaTuurin myynnissä asiakkaita palvelee myös Johannes Manninen.

Piha-Tuuri

06 512 7441

Siltalantie 4

63610 Tuuri

pihatuuri.fi

« Takaisin