Kari Hietaharju ja Mari Puranen Piispalan alakerran ruokailutilassa. Yhteensä taloon sopii samanaikaisesti 150 ruokailijaa.

Kari Hietaharju ja Mari Puranen Piispalan alakerran ruokailutilassa. Yhteensä taloon sopii samanaikaisesti 150 ruokailijaa.

Nuorisokeskus Piispalan palvelut entistä laajempia

25.1.2018

Kari Hietaharju ja Mari Puranen Piispalan alakerran ruokailutilassa. Yhteensä taloon sopii samanaikaisesti 150 ruokailijaa.

Taisto Järvinen

Nimestään huolimatta Piispalassa on tapahtumia ja toimintaa alle yksi vuotiaista yli sadan vuoden ikäisiin

Nuorisokeskus Piispala Kannonkoskella tunnetaan etenkin leirikoulujen ja muiden nuorten leirien paikkana. Käsitystä Piispalan arjen toiminnoista on kuitenkin pakko muuttaa, kun tapahtumia ja toimintaa on jopa pikkuvauvaikäistä varttuneimpiin asiakkaisiin. Asiaa voisi tarkentaa sillä, että asiakkaiden joukossa on alle yhden vuoden ikäisiä vauvoja ja jopa 103 vuoden ikäinen henkilö on asiakkaana ollut.

Piispalan palvelut ovat yhä laajempia, silti nuorten ja lasten leirit ja kurssit ovat edelleen toiminnan ydin. Piispalan johtaja Kari Hietaharju mainitsee esimerkkeinä nuorisolle suuntauvasta toiminnasta Piispalan noin 300 leirikoulua yhden vuoden aikana.

Leirikouluja on Piispalassa järjestetty vuodesta 1986 lähtien. Samanaikaisesti on talossa ollut jopa 12 leirikouluryhmää.

  • Piispala on Suomen suosituin leirikoulujen kohde. Kasvussa ovat myös perhelomat ja muut yhteiset lomanviettomuodot. Rippikoululeirejä Piispalassa järjestetään vuosittain lähes 30. Suosittuja ovat ns. teemarippikoulut, joissa teemana on usein liikunta. Esimerkiksi Helsingistä tulee tänne runsaan viikon pituisia rippikouluja, Kari Hietaharju sanoo.

Yksi uusimpia kursseja Piispalassa on varttuneiden Valoa kaamokseen -kuntoutusjakso, joita on useita vuoden mittaan. MTHL:n kuntoutustoimintaa on noin kymmenenkunta viikon pituista kurssia. Lisäksi on muita varttuneille suunnattuja kursseja, kuten työkyvyn arviointia, jonka Kela hyväksyy.

Työkyvyn säilyminen ja kaikki siihen tähtäävä toiminta nähdään entistä tärkeämpänä, sitä mukaa, kun työllisyys paranee ja joillakin seuduilla koetaan selkeästi pulaa osaavasta työvoimasta.

  • Hankimme viime vuonna InBody-testauslaitteen. Se on osoittautunut erinomaiseksi kehonmittauksineen. Kuntoa testit eivät kohota, mutta testin antama palaute motivoi monia pohtimaan elämäntapojen ja terveellisen ravinnon merkitystä hyvinvointiin, Hietaharju tietää.

Kansainvälisempää toimintaa

Nuorisokeskus Piispalassa on vuoden mittaan yli 50 000 majoitusvuorokautta. Ulkomailta erilaisilla kursseilla olevia henkilöitä on majoittunut aikaisemmin noin 5000 eli 10 prosenttia. Ulkomaisten määrä putosi välillä noin 5 prosenttiin. Nyt ollaan kuitenkin kasvun tiellä, kun ulkomaisten majoittujien määrä tullee tänä vuonna nousemaan 15-20 prosentin haarukkaan.

Kansainvälisyyskoordinaattori Mari Puranen on aloittanut työn Nuorisokeskus Piispalassa viime vuoden helmikuussa. Hän toimii Kansainvälistä nuorisotyötä kaikille Keski-Suomessa -hankkeen merkeissä.

  • Kierrän Keski-Suomen alueella kouluilla, nuorisotaloilla ja erilaissa nuorten kokoontumisissa kertomassa kansainvälisistä maksuttomista ja maksullisista mahdollisuuksista nuorisovaihtoon ja vapaaehtoistyöhön. Toiminnan kärkenä ovat Rasmus+ -nuorisovaihdot, jotka eivät maksa nuorille käytännössä mitään.
  • Innostus kansainväliseen nuorisovaihtoon lisääntyy koko ajan. Muutamia nuoria on jo lähtenyt. Tarjolla ovat oikeastaan kaikki Euroopan maat.
  • Vapaaehtoispalvelua ulkomailla tehdään neljästä viikosta 12 kuukauteen pituinen jakso. Työ kohteessa on yleishyödyllistä, ei liian vaativaa, eikä sillä korvata varsinaista työntekijää. Nuorisovaihdossa saa kokemuksia, kielitaitoa, avaramman maailmankuvan ja lisää solidaarisuutta sekä elämänhallintataitoja. Kansainvälisen nuorisotyön tiimoilta voi minulta kysellä lisää, Mari Puranen selvittää.

Mari Puranen tekee Piispalassa myös kansainvälistä myynti- ja markkinointityötä. Hänen työnsä edesauttaa ulkomaisten ryhmien tuloa Piispalaan mm. Kiinasta, Uzbekistanista, Saksasta ja Venäjältä.

Nuorisokeskus

Piispala

Kurssitie 40

43300 Kannonkoski

020 7694 300

www.nuorisokeskuspiispala.fi

« Takaisin