Yöpyminen teltassa on yksi tapa toteuttaa osallistuminen Nuku yö ulkona -kampanjaan. Luvan saatua teltan voi pystyttää vaikka vesistön äärelle. Kuva: Eeva Mäkinen.

Yöpyminen teltassa on yksi tapa toteuttaa osallistuminen Nuku yö ulkona -kampanjaan. Luvan saatua teltan voi pystyttää vaikka vesistön äärelle. Kuva: Eeva Mäkinen.

Nuku yö ulkona -etkot Lehtimäen Valkealammella

12.8.2025

Valtakunnallinen kampanja veti viime vuonna yli 100 000 henkilöä ulos nukkumaan

Taisto Järvinen

Suomen Ladun lanseeraama Nuku yö ulkona -kampanja on toteutettu vuodesta 2016 lähtien. Kuluvan vuoden Nuku yö ulkona -kampanjan valtakunnallinen tapahtuma on elokuun viimeisenä viikonvaihteena.

Suomen Ladun Kuusiokuntien jäsenjärjestöt ovat tänä vuonna asialla jo viikko ennen valtakunnallista tapahtumaa järjestämällä Nuku yö ulkona -etkot lauantain 23.8. kello 13 ja sunnuntain 24.8. kello 11 välisenä aikana Lehtimäen Valkealammella. Tapahtuma on kaikille avoin ja maksuton. Yön ulkona nukkumisen lisäksi tapahtumassa on tarjolla ruokaa, luontoaiheista ohjelmaa, arvontaa, mahdollisuus saunomiseen ja uintiin sekä aamupala sunnuntaina.

Nuku yö ulkona -etkoissa yöpyminen tapahtuu omin varustein omissa teltoissa tai majoitusvälineissä. Valkealammen alueelta löytyy nuotiokatos, polttopuut, juomavesi ja wc:t.

- Tapahtumaan saapuvia varten on varattu teltta-alue Valkealammen paikoitusalueen läheisyydestä. Stadionin nuotiokatos toimii ruokailupaikkana. Osanottajille järjestetään ohjelmaa ja tapahtumia koko perheelle, kuten lyhyehkö luontopolku, opastusta ruokasienienien hyötykäytöstä.

- Ohjelmassa on lisäksi suunnistusta, vinkkejä kalastukseen ja mahdollisesti kalastusta. Myös liikkumista kanootilla ja sup-laudalla voidaan toteuttaa Valkealammella.

- Tapahtuman aikana paneudutaan luonnonvarojen säästämiseen ja tuotteiden uusiokäyttöön, sanovat Valkealammen tapahtuman järjestäjät.

Valkealammen tapahtumaan toivotaan ilmoittautumisia ruokailujen takia 18.8. mennessä: 040 721 7505 tai (Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

Valkealammen Nuku yö ulkona -etkojen järjestelyistä vastaavat Suomen Ladun jäsenyhdistykset Alajärven Latu, Kuortaneen Latu, Alavuden Tervajalat, Töysän Talsijat ja Suomenselän Samoilijat.

Raikas ilma – hyvä unikaveri

Luonto ja liikkuminen luonnossa ovat oivallisia lääkkeitä tämän päivän stressistä kyseenalaista kunniaa nauttiville kansalaisille. Nukkuminen ulkona on todellinen helmi luontoelämysten huipentumana.

- Silloin kun elokuun illat pimenevät, unikaverina on raikas ilma ja kattona ääretön tähtitaivas, tällöin nukkuminen teltassa, trampalla, riippumatossa tai maanpinnalla on monille oikea elämys.

- Suomen Latu haastaa nukkumaan yön ulkona. Haasteen voi ottaa vastaan vaikkapa nukkumalla kodin takapihalla tai lähtemällä mukaan Suomen Ladun järjestämään tapahtumaan.

Vuoden 2024 Nuku yö ulkona -kampanjan aikana ulkona nukkui yli 100 000 suomalaista. Tämän vuoden kampanjan päätapahtumat järjestetään Vantaan Kuusijärvellä ja Saariselän Kiilopäällä.

« Takaisin