Kimmo Ahola Kauhavan studiolla viimeistelemässä Crewishin levyä

Kimmo Ahola Kauhavan studiolla viimeistelemässä Crewishin levyä

Nightwishin teknikot räväyttivät

20.8.2020

Aleksi Mansikkamäki

 Koronavirusepidemialla on ollut negatiivinen vaikutus useisiin aloihin. Yksi isoista kärsijöistä on ollut viihdeteollisuus, sillä tapahtumien järjestämiskiellon myötä muusikoiden ja teknikoiden työkeikat pyyhkiintyivät kalenterista nopeasti. Vaikka keikat peruuntuivat, ei Nightwishin kahdentoista hengen teknikkoryhmä jäänyt toimettomeksi keksittyään erikoisen idean.

 -Heti oli tiedossa ettei nyt auta valittaa tai etsiä syyllisiä miksi asiat ovat näin, täytyi käyttää vain hieman omaa luovuutta vaikeassa tilanteessa, kertoo Kauhavalla asuva Nightwishin päämiksaaja Kimmo Ahola.

 

Projektin synty

 Toukokuun puolessävälissä Aholan jutellessa Nightwishin kitarateknikon Antti Toiviaisen ja  rumputeknikon Jarkko Piiparin kanssa syntyi Kauhavan studiolla idea omasta julkaisusta.

 -Olen usein huomannut, että jos ideaan ei tartu heti, se jää vain puheen tasolle. Päätimmekin viedä idean loppuun saakka, toteaa Ahola.

 Ahola tarttui toimeen ja soitti Tuomas Holopaiselle sekä Nightwishin managerille Ewo Pohjolalle. Molemmat suhtautuivat ideaan positiivisesti ja sen myötä kaksitoista teknikkoa alkoivat yhdessä työstämään projektia päämääränään julkaista Nightwishin tunnettuja kappaleita sisältävä levy.

 

Valmis levy

 Reilun kahden kuukauden tiiviin työskentelyn jälkeen teknikoilla on valmis tuote, Crewish-nimellä tehty viiden kappaleen EP nimeltä ”Unemployed Blacksmiths”. Levyn nauhoitukset ja miksaukset tehtiin enimmäkseen Kauhavalla Aholan AMS-studiolla, ja jokaiselle teknikolle löytyi projektista sopivaa tehtävää, sillä hommat jaettiin jokaisen erikoisosaamisen mukaan. Levy sisältää Nightwishin kappaleet ”Nemo”,  ”Sleeping Sun”,  ”Elan”,  ”Wish i Had an Angel” sekä ”Amaranth”.

 -Nämä ovat tunnettuja kappaleita, jotka halusimme tehdä uudistettuina versioina, sillä alkuperäisiä kappaleita muistuttavia cover-versioita on maailma pullollaan. Halusimme kokeilla jotain uutta ja nähdä mitä siitä syntyy.

 Lopputuloksena syntyi monipuolinen kattaus eri genrejä, sillä esimerkiksi ”Nemossa” soi vahva AC/DC ja ”Sleeping Sunissa” voi kuulla Rammstein-soundia. Lisäksi levyn kappaleissa on mukana punk- ja reggae-tunnelmaa.

 Levy on nyt ennakkomyynnissä Nightwish-shopissa, ja sen toimitukset alkavat syyskuussa. Vastaanotto projektille ja levylle on ollut positiivinen, Crewish on saanut jopa keikkapyyntöjä. Ahola kertoo, että he aikovat kuitenkin edetä Leevi and the Leavings -tyylillä, eli tehdä musiikkia ilman keikkailua.

 -Mukava kuulla että projektimme on saanut ihmisille hyvää mieltä aikaiseksi. Haluan ehdottomasti kiittää Nightwishia, joka on ollut kokoajan tukenamme, vaikka tilanne on ollut haastava kaikille osapuolille.

 

Paljon nähnyt ja kokenut

 Aholan matka Nightwishin mukana alkoi vuonna 2003. Hän oli tuolloin The 69 Eyesin matkassa Saksassa festivaaleilla, josta hänet rekrytoitiin Nightwishin mukaan. Nightwishin vuoden 2004 maailmankiertueesta saakka hän on toiminut bändin päämiksaajana.

 -Alkuun hieman pelotti lähteä maailmankiertueelle, sillä kärsin lentopelosta. Onneksi nykyään ei ole sitä ongelmaa, naurahtaa Ahola.

 Uran pelottavimman hetken Ahola koki vuonna 2005 Kolumbiassa. Bändin ja teknikoiden saavuttua hotellin pihaan, he näkivät useita armeijan ajoneuvoja sekä ison tykin osoittavan viidakkoon.

 -Ajattelin että täällähän on turvallista, mutta hetken mietinnän jälkeen päässä pyöri, että mahtaakohan viidakosta joku osoittaa aseella meihin päin.

 Ahola epäilee raskaan aseistuksen syyksi maassa vallinnutta huumekartellia. Vastapainoksi pelottavalle kokemukselle löytyy myös hauska sattumus samalta vuodelta. Bändi oli matkustanut Japanista Australiaan. Perillä he huomasivat, että suurin osa tekniikan kamoista oli jostain syystä jäänyt Japaniin. Tärkeimpänä kappaleiden taustanauhat. Ahola kuitenkin muisti, että nauhat löytyvät hänen koneeltaan Kauhavalta.

 -Soitin työkaverille, että voisiko hän käydä lähettämässä nauhoja tänne. Hän sai ne lähetettyä Skypen kautta MP3-tiedostoina yksi kerrallaan maapallon toiselle puolelle, ja keikka saatiin lopulta vedettyä. 

« Takaisin