Leena Kosola ja Mari Taivalmaa. Kuva: Tuomas Taivalmaa

Leena Kosola ja Mari Taivalmaa. Kuva: Tuomas Taivalmaa

NAISEN KUVIA SUOMALAISESSA LAULULYRIIKASSA

10.3.2016

Leena Kosola ja Mari Taivalmaa. Kuva: Tuomas Taivalmaa

Sunnuntaina 13.3., Marianpäivänä on tarjolla monipuolinen musiikillinen kattaus teemalla NAISEN KUVIA suomalaisessa laululyriikassa, kun Ravintola Almassa konsertoivat sopraano Leena Kosola ja pianisti Mari Taivalmaa. Konsertin ohjelma  esittelee suomalaisten säveltäjien suomalaisten runoilijoiden teksteihin säveltämiä yksinlauluja, joissa   kuvataan  ja käsitellään  naisen tunteita ja elämää, rakkauden ja rakastumisen eri  vivahteita.  Konsertissa kuullaan mm. Sibeliuksen Runebergin teksteihin säveltämiä lauluja kuten Den första kyssen – Ensi suudelma ja Kuulan Marjatan laulu Leinon tekstiin. Kalevalaisten runonlaulajien aarteistosta koottu   kansanrunokokoelma Kanteletar on myös innostanut säveltäjiä, ja  tällä kertaa esillä ovat Vilho Luolajan-Mikkola ja  1930-40-lukujen kansainvälisesti tunnetuin säveltäjämme heti Sibeliuksen jälkeen,   peräti 800 yksinlaulua säveltänyt Yrjö Kilpinen. Mukana  on myös Ilmari Hanninkaisen  raikkaita kansanlaulusovituksia, joita seuraa Oskar Merikannon  kansanlaulusikermä pianolle sovitettuna.

Ravintola Almassa on  tarjolla sunnuntailounas klo 12-15. Konsertti NAISEN KUVIA  suomalaisessa laululyriikassa alkaa klo 15, ohjelma 10€ tuntia ennen ovelta. Konserttia  tukee Alfred Kordelinin säätiön Seinäjoen-rahasto.

« Takaisin