Kuva on julkaistu Saarijärveläinen lehdessä yli 20-vuotta sitten. Kuvan ja siihen liittyvän tarinan meille toimitukseen lähetti Jaakko Lindqvist.

Kuva on julkaistu Saarijärveläinen lehdessä yli 20-vuotta sitten. Kuvan ja siihen liittyvän tarinan meille toimitukseen lähetti Jaakko Lindqvist.

Näin ennen tehtiin matkaa…

31.8.2017

Kuva on julkaistu Saarijärveläinen lehdessä yli 20-vuotta sitten. Kuvan ja siihen liittyvän tarinan meille toimitukseen lähetti Jaakko Lindqvist.

Saarijärven Matkatoimiston ”syntysanat tai ajatukset” kiteytyivät jo 1920-30 lukujen taitteessa,

jolloin Kannonkosken Tilausliikenteen edeltäjä liikennöitsijä Vilho Manninen, Osmo Mannisen isä ja

Seppo Mannisen isoisä hankki kuvassamme näkyvän ensimmäisen omnibussi-autonsa harjoittamaan linjaliikennettä

Jyväskylään ja kuljettamaan turisteja. Ensimmäinen varsinainen turistimatka tehtiin silloiseen Pietariin, nykyiseen

Leningradiin vuonna 1931 heinäkuun 6 pv:n ja 9 pv:n välisenä aikana.

Kaikkiaan matka kesti 12-päivää, koska seurue yöpyi mennen tullen mm. Terijoella, Viipurissa. Ensimmäisen turistimatkan

matkalaiset kuvattuina nykyisen Marskentän tuntumassa, vasemmalla näky Moika-Joen ylittävä silta.

Matkassa oli mukana Kannonkoski-Saarijärven seudun asukkaiden lisäksi mm. Viipurin läänin maaherra.

Matkalle valmistautuminen oli vaivalloista, sillä mm. ruskea pahvikantinen passi piti hankkia läänin hallituksesta.

« Takaisin