Mustasuon ajoharjoittelualueella on neljä vuokrattava autoa sekä tarvittavat huoltotilat ja mm. taustalla oleva kota, sanoo Pasi Raittinen.

Mustasuon ajoharjoittelualueella on neljä vuokrattava autoa sekä tarvittavat huoltotilat ja mm. taustalla oleva kota, sanoo Pasi Raittinen.

Mustasuon ajoharjoitteluradalla opetellaan ja päivitetään myös liukkaankelin ajotaitoja

7.2.2019

Taisto Järvinen

Auton hallintaa voi kehittää hankkimalla ajokokemusta

Auton hallinta liikenteessä, etenkin vaikeammissa ajo-olosuhteissa, on monisäikeinen juttu. Ajotaidon ja auton hallinnan opettelu ja pitäminen ajan tasalla, myös huonompien ajokelien vallitessa, on iso pala omaa ja muiden tienkäyttäjien liikenneturvallisuutta.

Ähtärin Myllymäellä (Keuruuntie 219) on rakennettu Mustasuon ajoharjoittelurata, jonne voivat tulla ajamaan nuoret ja varttuneemmat kuskit. Ajokorttia ei suljetulla harjoitteluradalla tarvita, niinpä nuorimmat kuljettajat ovat olleet noin 10 vuoden ikäisiä.

Mustasuon ajoharjoittelualue on aikaisemmin ollut turpeennostoaluetta. Ähtäriläiset Pasi Raittinen ja Pasi Urrila ovat entisen turvesuon hankkineet ja valjastaneet alueen ajoharjoittelukeskukseksi. Ajoharjoitusalue on Pasi-kaksikon ”puuhapaikka”.

  • Radalla ajettiin jo viime talvena, mutta kesällä 2018 teimme noin kolmen kilometrin pituisen ajoharjoitteluradan lopulliseen muotoonsa. Myös lyhyempi reitti on tarjolla. Radan leveys on 7 – 8 metriä. Kivet, puut ja pusikot on raivattu radan läheisyydestä. Ison ojan ja radan väliin on rakennettu maavalli.
  • Rata on hyvin vaihteleva. Korkeuseroja ei reitillä ole, mutta ei myöskään suoria pätkiä. Radalla on mutkia, myös s-mutkia, kallistuksia, töyssyjä ja hidastesikaani. Hyvästä lumitilanteesta johtuen radan reunoilla on nyt kohtuulliset lumipenkat. Ajosuunta on aina sama, ja se on merkitty nuolilla, Pasi Raittinen sanoo.

Liukkaankelin ajoharjoitteluun ei tänä päivänä kovin paljon ole mahdollisuuksia. Mustasuon radalla liukkaankelin harjoittelu onnistuu. Radan pohjana on turve ja multa. Radan pinnalle muodostuu lumen tultua jäätä, joten rata vastaa pinnaltaan jäätynyttä tietä. Tamppauksen ja aurauksen jäljiltä radan pinta on pitävämpi, mutta liukastuu ajamisen myötä.

Ajoharjoitusrata kaikille

Ajaminen harjoitusradalla on kaikkien harrastus, joiden jalat istuimelta auton polkimille yltävät. Ajaminen voi olla myös koko perheen harrastus. Toinen ääripää radalle on kilpa-autojen testaus. Ajamisen kynnys on matala.

  • Järjestämme radalla tilaisuuksia yritys-, polttari- ja muille porukoille. Radalla on autojen huoltotilat, toimistotilat, kota ja laavu. Ruokailut ja majoitukset järjestyvät tarvittaessa.
  • Ajaminen on kuitenkin ydinjuttu. Omalla autolla ajamaisen päivämaksu on 20 euroa. Meillä on neljä vuokrattava autoa, joilla pääsee ajamaan 50 euron hintaan. Auton tankkiin saa 10 litraa bensiiniä. Ajaminen tapahtuu omalla vastuulla. Ajo-opetusta järjestyy tarvittaessa, Pasi Raittinen evästää.

Suunnitelmissa on rallisprint -harjoituskisan järjestäminen. Kaveriporukat voivat jo nyt ajaa omia kisojaan.

Tavoitteena on rakentaa Mustasuon alueelle, saman varikkoalueen läheisyyteen, myös mönkijä- ja moottorikelkkaradat.

Tarvittavat öljyntorjunta- ja imeytysvalmiudet sekä jätehuolto radalla ovat järjestyksessä. Mahdollisesti tarvittava meluilmoitus tehdään, mikäli sitä tarvitaan. Lisäksi pelastuslaitoksella on alueelle kohdekortti.

Ajoharjoitusradan portti on suljettu silloin, kun radalla ei ajeta. Ajaminen painottuu viikonvaihteisiin, mutta ajamaan pääsee haluttaessa soittamalla 050 336 1286.

« Takaisin