1.	Nina Nummijoki esittelee kaunista pinkkiä pliseerimekkoa ja kertoo sen sopivan monenlaiseen juhlaan. Hän muistuttaa myös että Muotitalo Petriinassa on ompelupalvelu, jonka myötä pieniä korjauksia, esimerkiksi lahkeiden lyhennyksiä ostettuihin vaatteisiin saadaan tehtyä.

1. Nina Nummijoki esittelee kaunista pinkkiä pliseerimekkoa ja kertoo sen sopivan monenlaiseen juhlaan. Hän muistuttaa myös että Muotitalo Petriinassa on ompelupalvelu, jonka myötä pieniä korjauksia, esimerkiksi lahkeiden lyhennyksiä ostettuihin vaatteisiin saadaan tehtyä.

Muotitalo Petriina – Paljon enemmän kuin vaateliike

22.5.2024

Vivi Triballi

Muotitalo Petriina Kauhajoella, on paljon enemmän kuin perinteinen asusteliike. Liike on monipuolinen vaatetusliike, josta löytyy pukeutumiseen niin miehille kuin naisille. Liike on perustettu 1988, aluksi sisustus-, lahja- ja naisten alusasuliikkeenä, mutta sittemmin laajentuen monipuoliseksi muotitaloksi.  Yrityksen ohjaimissa on pitkän linjan yrittäjä Nina Nummijoki. Petriina sijaitsee Kauhajoen keskustassa Topeekan varrella ja katutasosta löytyvät laadukkaat muotivaatteet naisille alusasuista päällystakkeihin. Alakerrassa on laaja valikoima vaatteita miesten pukeutumiseen. Asiantuntevat asiakaspalvelijat täydentävät Muotitalo Petriinan palveluita.

  • Meillä on tällä hetkellä itseni lisäksi kolme vakituista työntekijää ja kesäsesonkia varten vielä yksi, kertoo yrittäjä.

Monet ensimmäistä kertaa liikkeeseen tulleet asiakkaat ovat olleet hämmästyneitä muotitalon monipuolisuudesta.

  • He yllättyvät usein siitä, kuinka paljon meillä on valikoimia. Tälläkin hetkellä löytyy runsaasti naisten juhlavaatteita eri brändeissä, kevään ja kesän juhlia silmällä pitäen. Valikoimissa on mahtava määrä upeita mekkoja ja muita juhla-asuja. Lisäksi rentoja vaatteita löytyy vapaa-aikaan, esimerkiksi laadukkaita farkkuja tai kivoja puseroita, selittää Nummijoki.

Liikkeessä todellakin pistää silmiin erilaisiin tyyleihin sopivat valikoimat ja hyvä asiakaspalvelu sekä useat eri brändit.

  • Asiantuntevat myyjämme auttavat asiakkaitamme valitsemaan parhaiten pukevan kokonaisuuden. Merkkejä meillä on muun muassa Esprit, Frank Lyman, Joseph Ribkoff , Very Nice, STI ja paljon muita ihania merkkejä, suosittelee Nina Nummijoki ja lisää, että naisille kokoja on tarjolla kokoryhmissä 34–56.

Mahtava valikoima laadukkaita rintaliivejä ja alusasuja täydentää pukeutumisen kokonaisuutta.

Miesten osasto löytyy alakerran tiloista, missä miehet voivat rauhassa tehdä vaatelöytöjä.

  • Meillä on hyvä valikoima tyylikkäitä ja mukavia miesten vaatteita jokaiseen tilaisuuteen, arkeen tai juhlaan, suosittelee Nummijoki.

Ja vaikka asiakkaat saavat halutessaan etsiä rauhassa sopivia vaatteita, myös asiantuntevat myyjät auttavat mielellään heitä löytämään tyylikkään asukokonaisuuden tarpeiden mukaan. Ja miehillekin löytyy luonnollisesti laatumerkkejä, esimerkkeinä Turo Tailor, Petrifun, Alberto, Esprit, Buzo ja niin edelleen.

Keväässä ja kesässä kauniita värejä ja pliseeriä

Nina Nummijoki kertoo, että vaikka tietyt värit pistävät silmään, on muodin kattaus monipuolinen.

  • Nyt on menossa värikäs kausi ja tyylejä on moneen makuun. Pliseeratut mekot, joita myös nuoremmat ostavat, ovat nyt suosittuja. Niitä löytyy eri hintaluokissa. Esimerkiksi ylioppilastytöt hankkivat usein lyhyempiä mekkoja, tietää yrittäjä.

Väreissäkin on vaihtoehtoja.

  • Pinkki on nyt hyvin esillä, kertoo Nina Nummijoki ja näyttää kauniisti laskeutuvaa pinkkiä pliseerimekkoa.
  • Asuja on yksivärisinä, mutta kuviollisia ja yhdistelmiä eri väreistä löytyy myös paljon. Meillä on lisäksi ylioppilaslakit ja kenkiä, laukkuja ja huiveja valikoimissamme, vihjaa Nummijoki.

Yrittäjän mukaan miehet tulevat ostoksille sitten kun he tarvitsevat todella vaatteita menoihinsa. Myyjät helpottavat miesten asiointia mielellään esitellen ja tarjoten asukokonaisuuksia.

Petriinassa silmiin pistää myös kivasti aseteltu kenkä- ja laukkupöytä.

  • Meillä on nyt esimerkiksi Laura Vitan ja Macon kauniita juhla- ja käyttökenkiä, kertoo Nina ja näyttää Laura Vitan kaunista pastellisävyistä avokasta.

Asiakaskunta on laaja

Muotitalo Petriinaa voi hyvin sanoa Suupohjan monipuolisimmaksi vaatetaloksi, jollaisia ei vaateketjujen ulkopuolelta enää kovin paljoa löydy koko maasta. Liike on aina pysynyt ajassa mukana ja valikoimia on täydennetty hyvän asiakastuntemuksen pohjalta. Asiakkaat ovatkin huomanneet tarjonnan.

  • Tänä päivänä asiakkaat ovat hyvin valveutuneita. He tietävät mitä haluavat. Meillä käy asiakkaita naapurikuntien lisäksi kauempaakin. Esimerkiksi kesälomalaisia tulee säännöllisesti vuosittain eri puolilta maata.

Kokonaisia perheitäkin saapuu ostoksille silloin tällöin ja tietenkin naisporukoita, joita on aina mukava saada ostoksille.

  • Meille voi tulla myös sopimuksen mukaan aukioloaikojen ulkopuolella ryhminä, ehdottaa Nina Nummijoki ja toivottaa entiset ja uudet asiakkaat ihastelemaan valikoimia ja tekemään ostoksia.

Yrittäjä muistuttaa vielä, että valikoimat täydentyvät entisestään, lähes päivittäin ja syksyksi on tulossa uusi nuorekas vaatemerkki.

« Takaisin