Kuva: Marc Sabat

Kuva: Marc Sabat

Muistelmat juuri julkaisseelta Sakari Kuosmaselta uutta musiikkia

13.12.2023

Taiteilija Sakari Kuosmanen on julkaissut uuden singlen torstaina 2. marraskuuta. Kaiken kauneus -kappale kertoo syvästä rakkaudesta, jonka kuka tahansa voi kohdata yllättäenkin. “Rakkauteen tarvitaan kaksi, jotka samaa tavoittaa – näin pitää elää”, Kuosmanen kommentoi.

Uusi kappale on Timo Kiiskisen säveltämä ja sanoittama. Kuosmanen ja Kiiskinen ovat tehneet yhteistyötä aiemminkin, muun muassa Pieni Sydän -levyltä löytyvän Laulajan helmi -kappaleen tiimoilta. Kappaleella Kuosmasen lisäksi mukana ovat Peter Engberg (kitara) ja Janne Oinas (ohjelmointi, kitarat ja kosketinsoittmet). Julkaisijana toimii Impossible Music.

50-vuotistaiteilijajuhlaansa tänä vuonna viettävä Kuosmanen on pitkän uran tehnyt muusikko ja näyttelijä. Soololevyjä on tullut vuosien varrella monia – ensimmäinen pitkäsoitto Sakari Kuosmanen ilmestyi jo vuonna 1985 ja viimeisin albumi Arkipäivän Jeesus näki päivänvalon tämän vuoden maaliskuussa. Näyttelijänä Kuosmanen on tehnyt useita elokuvarooleja monien ohjaajien kanssa, muun muassa pääosat Aki Kaurismäen elokuvissa Juha ja Toivon tuolla puolen. Kuosmanen nähdään myös Kaurismäen uusimmassa elokuvassa Kuolleet lehdet.

Lokakuussa ilmestyi Sakari Kuosmasen hulvaton ja kirpeän koskettava elämäkerta Sakari Kuosmanen – Ihana elämä, joka on täynnä hurjia mutta hyväntuulisia tarinoita. Musiikin ja näyttelemisen lisäksi muistelmateos kuljettaa lukijan Kuosmasen seurassa myös patojen ääreen kokkaamaan ja kalareissuille Lapin jätkien kanssa. Otavan kustantaman teoksen on kirjoittanut musiikkiin erikoistunut tietokirjailija Tommi Saarela.

« Takaisin