
Nico Tarhanen esittelee Shoei Neotec 3 huippukypärää. Liikkeen telineissä on laaja valikoima erihintaisia ja erivärisiä kypäriä.
Mototarha uusi motoristien erikoisliike Seinäjoella
28.4.2026

Varustepaketit joka lähtöön löytyvät nyt yhden oven takaa
Taisto Järvinen
Moottoripyöräilyn ajovarusteiden erikoisliike Mototarha Oy on avannut ovensa noin kaksi kuukautta sitten Seinäjoella Pohjankaaren varrella. Yritys on keskittynyt nimenomaan kuljettajan ja mahdollisen kyydittävän varusteisiin. Pyörien päällä liikkuvia välineitä myydään viereisessä Jokiniemi-Motors -liikkeessä.
Yrittäjä Nico Tarhanen sanoo idean yrittäjyydestä kypsyneen melko nopeasti. Noin vuosi sitten ei hänen mielikuvissaan ollut oman yrityksen perustaminen juurikaan vieraillut.
- Olin toiminut lähes viisi vuotta Jokiniemi-Motorsin ajovarustepuolen vastaavana, joten ala sinänsä oli tuttu. Tuttuja olivat myös nykyiset päämiehet sekä aika monet asiakkaat. Kaupan alalla olen tehnyt töitä vuodesta 2013 lähtien. Motoristiksi olen tuntenut itseni siitä lähtien, kun ajoin mopolla ensimmäisen kerran. Näillä taustoilla oli melko helppoa ottaa yrittäjyyshaaste vastaan.
- Idea kypsyi nopeasti, niinpä tein varsin monia laskutoimituksia, etsin liiketilat ja olin yhteydessä moneen yhteistyötahoon. Viime joulukuussa palaset loksahtivat kohdilleen, ja jäin vuoden vaihteessa pois työpaikaltani. Mototarhan ovet avautuivat helmikuussa. Reilun kahden kuukauden yrittäjyyden ajalta voin sanoa olevani tyytyväinen tehtyihin ratkaisuihin, Nico Tarhanen taustoittaa.
Sopiva ajankohta
Joku voisi ihmetellä; miksi juuri nyt yrittäjäksi. Nicolla on vastaus valmiina tämän tyyppisiin haikailuihin. – Ja miksi ei juuri nyt, kun prätkäkausi on käynnistymässä. Toisekseen yrittäjyys pitää elää todeksi, kun siihen annetaan mahdollisuus.
- Moottoripyöräilykausi on käynnistynyt tänä vuonna aikaisin, ja kauppaa on päästy pikkuhiljaa tekemään. Ajokausi on normaalisti jostain vapun tienoilta syys- tai lokakuulle johtuen säätilasta. Moottoripyöräilykauden jälkeen liikkeen hyllyihin tulee moottorikelkkailun varusteet.
- Tavoitteena on, että kaikille kaksipyöräisellä tai moottorikelkalla ajaville pyritään löytämään sopivat ajovarusteet. Mototarha on myös motoristien kokoontumispaikka - olohuone, jossa voidaan keskustella ja juoda kuppi kahvia.
- Luotan kivijalkakupan vetoon. Motoristin varusteiden pitää olla sopivat ja nimenomaan istua käyttäjälle. Muutenkin tykkään kaupankäynnistä kasvotusten, kun siinä ymmärtää paremmin asiakkaan tarpeet ja varusteet voi sovittaa. Teemme silti koko ajan verkkosivuja, ja sinne lisätään tuotteita. Verkkokauppa toimii ja se toimii myös tuotekuvastona, Nico kiteyttää.
Laatu edellä
Nico Tarhanen on havainnut motoristien panostavan varusteisiin entistä enemmän, niinpä liikkeen tuotevalikoimat on rakennettu laatu edellä. Valikoimista löytyy ajovarusteet kokonaisvaltaisesti laadukkaimmista hieman edullisempiin.
- Varusteita on ns. katu- ja maantiekuskeille. Lasten varusteita on kivasti ja kilpavarusteitakin löytyy hieman. Ajotakkeja ja -housuja on monenlaisia, samoin kypärien, ajokenkien ja hanskojen valikoima on laaja. Keskitymme kuljettajan varusteluun myös navigaattorien, reppujen, laukkujen ja kypäräpuhelimien osalta.
- Suomalaisille tutut Rukka -huippuvarusteet ovat myynnissä. Shoei -kypärät sekä LS2- ja Sweep -tuotemerkkien varusteet ovat hyllyissä sekä monet muut alan johtavat merkit.
Mototarhan avajaispäiviä vietetään liikkeessä tulevan toukokuun 15. ja 16. päivinä. Avajaispäivien erikoisuus on varustehuutokauppa, jossa huutoina on huipputuotteita ilman pohjahintaa. Päivien aikana on myös tuotetarjouksia. Mukana on maahantuojien edustajia, ja kahvia on tarjolla kävijöille.