Moottorikelkkakerhojen edustajat kuvassa palaverinsa yhteydessä.

Moottorikelkkakerhojen edustajat kuvassa palaverinsa yhteydessä.

Moottorikelkkakerhoilla yhteistyötä Pohjanmaalla

29.11.2018

Pohjanmaan alueella vaikuttavat moottorikelkkakerhot kokoontuivat kolmanteen vuotuiseen tapaamiseensa Alavudelle. - Loimme kolme vuotta sitten tavoitteet, joiden mukaan pienessä maakuntakokonaisuudessa täytyy kerhojen välille löytää tapa kommunikoida edistääksemme lajiaja myötävaikuttaaksemme harrastusmahdollisuuksien parantamiseen löytämällä yhteisiä ratkaisumalleja harrastuksen kasvattamiseksi, kertoo tapaamisen vetäjä Juha Pöntinen Etelä-Pohjanmaan Moottorikelkkailijat ry:stä. Tilaisuuteen osallistui reilut 20 henkilöä ja 11 kerhoa Vaasasta Virroille ja Perhosta Jämsään.

  • Olemme käyneet yhdessä kartalla läpi kaikkien kerhojen moottorikelkkaurat, ja luoneet kerhoissa ”vieraskorttisysteemin”, joka mahdollistaa ajamisen sovituilla pelisäännöillä toisen kerhon hoitamilla urilla. Kullakin kerholla on vastuualueellaan kelkkaurat, joiden käytöstä lumipeitteisenä aikana on sovittu maanomistajan kanssa. Uran raivaa ja kunnossapitää luvan hakenut moottorikelkkakerho, jolloin uraluvan hankkinut voi uraa käyttää. Nyt ajaminen on mahdollista sujuvasti naapurikehonkin alueella, kunhan hankki vieraskortin.

Viime talvi oli hyväluminen ja alueella pystyttiin järjestämään useita safareita, joihin onnistuttiin kutsumaan naapurikerhojen edustajia. Mittavin safari järjestettiin Ähtärissä, johon osallistui satakunta kelkkailijaa useasta seurasta, sanoo Suomenselän Moottorikelkkailijat ry:n puheenjohtaja Jaakko Leikkainen.

Toinen mieliinpainuva yhteinen safari oli kevättalvella Vaasassa, jossa suunta oli Valassaarille avomeren laitaan.

« Takaisin