Ensimmäinen täysi kausi etuvetoisella Honda Civicillä toi Mika Korvolalle kaksi mitalia.

Ensimmäinen täysi kausi etuvetoisella Honda Civicillä toi Mika Korvolalle kaksi mitalia.

Mika Korvola metsästi kaksi mitalia, hopean ja pronssin

7.11.2019

Isokyröläisen Mika Korvolan autourheilu-ura oli tähän kauteen saakka kulkenut lähes poikkeuksetta takavetoisten kilpa-autojen tahdissa. Tämän kauden ralleihin ja rallisprintteihin Korvola valjasti V1600 -luokan Honda Civicin ja heti napsahti mitali molemmista lajeista. Rallin SM-sarjan V1600 -luokan Suomi Cupin hopeamitali saa Korvolan vitriinissä seurakseen rallisprintin SM-sarjan V1600 -luokan Suomi Cupin pronssimitalin.

  -Tarkoitus oli tänä vuonna kilpailla vain rallisprintin SM-sarjassa. Alkukesästä ajoin Pohjanmaa Rallin ja kun voitin siellä luokkani, päätin ajaa myös loput SM-sarjan rallit. En kuitenkaan päässyt seuraavaan osakilpailuun.

  -Kauden viimeisessä kisassa olin luokkani toinen. Se riitti luokan hopeatilaan, eikä mestaruuskaan jäänyt kuin vajaan pisteen päähän.

  Niukasti mestaruuden menettänyt isokyröläinen tietää, että SM-ralleissa riittää vielä opeteltavaa.

  -Nuotti ei ole vielä oikein kunnossa. Olemme ajaneet nuottiralleja niin vähän, että siellä nuottipuolella on vielä paljon työmaata, tunnustaa yhdessä isokyröläisen Anssi Vatilon kanssa rallit päästellyt Korvola.

 

Vajaa sekunti ratkaisi

  Rallisprinteissä Korvola oli mukana mitalikamppailuissa heti talven kahden osakilpailun jälkeen. Alkukesästä kurvaillut kaksi asfalttikilpailua menivät nekin kärjen tuntumassa. Lumella ja soralla isokyröläinen oli aina kolmen nopeimman joukossa.

  -Ennen tähän kauteen lähtöä olin ajanut etuvetoisilla autoilla vain muutaman kilpailun. Se näkyi varsinkin alkukauden sprinteissä. Ajossa oli liikaa takavedon elkeitä ja joskus tuli nosteltua jalkaa kaasulta ihan väärissä paikoissa. Asfalttikisat olivat ne vaikeimmat paikat löytää oikea vauhti, Korvola kuvaili.

  Mestaruus oli karannut ennen viimeistä osakilpailua kajaanilaiselle Oskari Heikkiselle. Hopea ja pronssi olivat Korvolan ja laihialaisen Jere Pensaan käsissä. Se kumpi oli nopeampi viimeisessä osakilpailussa, kuittaisi kirkkaamman mitalin.

  -Ajettiin Pensaan kanssa tiukka kisa molemmilla kierroksilla. Pensas oli lopulta vajaan sekunnin nopeampi. Minun piti tyytyä kakkostilaan ja pronssimitaliin. Ei siinä auttanut kuin katsoa peiliin ja todeta mistä kiikasti. Rallisprinteissä erot ovat niin pienet, että se on vain pidettävä nilkka suorana, jos meinaa voittaa, ruoti Korvola.

  Yhdellä pisteellä pronssille taipunut Korvola on tyytyväinen ensimmäiseen täyteen kauteensa etuvetoisella laitteella.

  -Kaksi mitalia on enemmän kuin odotin. Toyota Starletilla ajoin pari kertaa junnuissa sarjojen neljänneksi. Mitalit ovat kuitenkin se jonkinlainen vauhdin mittari.

  Korvola haluaa kiittää kaikkia niitä jotka mahdollistivat tälle kaudelle kahden mitalin metsästyksen. Ensi vuoden kilpailut päivittyvät Korvolan kalenteriin loppuvuodesta.

 

                                                                              Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

« Takaisin