|
Valtioneuvosto on päättänyt nostaa mehiläistalouden kansallista pesäkohtaista tukea vuodelle 2026. Sitä maksetaan 28 euroa talvehtinutta ja jakautumatonta mehiläisyhteiskuntaa kohti vuodelta 2026, eli tuki on kolme euroa korkeampi pesää kohden kuin vuodelta 2025. Yhteensä tukea maksetaan noin 0,80 miljoonaa euroa arviolta 28 000 mehiläisyhteiskunnasta aiempien vuosien tietojen perusteella.
Voit hakea tukea joko sähköisesti tai lomakkeella
Mehiläistalouden kansallista pesäkohtaista tukea voit hakea sähköisesti Vipu-palvelussa (vipu.ruokavirasto.fi) kohdassa Mehiläistalouden tuki 9.6.2026 klo 23.59 mennessä. Voit myös hakea tukea lomakkeella 204, (ruokavirasto.fi) tulosta hakuohjeet sekä hakulomake Ruokaviraston verkkosivustolta Mehiläistalouden tuki (ruokavirasto.fi) ja palauta lomake viimeistään 9.6.2026 Itä-Suomen elinvoimakeskukseen tai Ahvenanmaan valtionvirastoon.
Hakemuksen on oltava toimivaltaisella viranomaisella viimeistään viimeisenä hakupäivänä 9.6.2026. Myöhemmin saapuneet hakemukset myöhästyvät ja ne hylätään. Liitäthän hakemukselle tarvittavat liitteet, puutteelliset liitteet aiheuttavat tuen hylkäämisen. Tuen hakemiseen tarvittavat liitteet ovat listattuna Ruokavirasto.fi -sivuille.
"Vuonna 2025 hakemuksista yli puolessa, noin 80 % prosentissa oli puutteita liitteissä. Myös tarvittaviin liitteisiin on tullut pieniä muutoksia, hakuohjeet on hyvä lukea tarkasti ennen hakemuksen lähettämistä", mainitsee tarkastaja Minna-Mari Huupponen, Itä-Suomen elinvoimakeskus.
Viime vuonna Suomessa oli 409 mehiläistarhaajaa, jotka hakivat kansallista pesäkohtaista tukea
Tukea saadakseen mehiläistarhaajalla täytyy olla hallinnassaan vähintään 15 talvehtinutta mehiläisyhteiskuntaa. Tarhaajan on täytynyt saada myyntituloja mehiläistaloudesta ja hänen on pitänyt noudattaa eläinrekisterilainsäädäntöä. Lisäksi hakijan tulee ilmoittaa mehiläisyhteiskuntien pitopaikat ja mehiläisyhteiskuntien lukumäärä kussakin pitopaikassa.
Pesäkohtaisen mehiläistalouden kansallisen tuen tavoitteena on kompensoida Suomen epäedullisista luonnonolosuhteista johtuvaa kilpailuhaittaa sekä turvata mehiläistalouden jatkuvuutta ja kehittymismahdollisuuksia Suomessa.
Mehiläistalouden kansallista pesäkohtaista tukea maksetaan mehiläistalouden harjoittajille toimintaedellytysten turvaamiseksi. Tukea voi hakea koko maassa ja niiden käsittelystä vastaavat Itä-Suomen elinvoimakeskus ja Ahvenanmaan valtionvirasto.
|