Toimitusjohtaja Tapani Kallio visioi ensi vuoden kuvioita jouluisissa tunnelmissa.

Toimitusjohtaja Tapani Kallio visioi ensi vuoden kuvioita jouluisissa tunnelmissa.

Matkalakeus vie viihtymään

15.12.2016

Matkalakeus vie viihtymään

 

Tomi Olli

 

Seinäjoella sijaitsevassa Matkatoimisto Matkalakeudessa palvellaan asiakkaita vuosien kokemuksella. Perheyrityksen ydintarjontaan kuuluu luonnollisesti erittäin monipuolinen matkatarjonta. Toimitusjohtaja Tapani Kallion mukaan eräs suosituimmista suunnista on Viro.

-Teemme sinne paljon kylpylämatkoja, jotka ovat varsinkin varttuneemman väen mieleen. Suosittuja ovat myös muun muassa Norjaan suuntautuvat kalareissut, erilaiset ostos-, teatteri-, messu- ja tykymatkat sekä syksyiset Lapin ruskareissut, Kallio listaa.

 

Viime aikoina suosiotaan ovat nostaneet eri puolille Eurooppaa suuntautuvat lentomatkat. Matkalakeus kiidättää matkailijoita Helsingistä muun muassa Kroatiaan, Puolaan, Sloveniaan, Italiaan, Ranskaan ja Saksaan. Lentokentälle siirtymistä helpottaa Kallion perheen toimialaan myös kuuluva Seinäjoen Tilausajo Oy

-Meillä on useita 16-54 -paikkaisia busseja, joilla toteutamme matkat niin lentoasemalle kuin muuallekin. Reissuille lähtö on kauttamme siis erittäin helppoa, Kallio toteaa.

 

Asiakasta huomioiden

 

Toimitusjohtaja painottaa matkustajien henkilökohtaista huomioimista ja palvelua. Ne ovat perheyrityksen kulmakiviä.

-Haemme matkustajat tarvittaessa jopa kotiovelta. Hoidamme siis kuljetukset, laiva- ja lentoliput, hotelliyöpymiset sekä myös esimerkiksi tapahtumia koskevat liput. Kattava ja sydämellinen palvelu ovat meille kunnia-asioita, niistä ei tingitä, Kallio painottaa.

 

Samat arvot ovat vallalla myös Kallion perheen omistamassa Painokeskus ProPrint Oy:ssä jonka toimialaan kuuluvat muun muassa erilaiset painotuotteet, suurkuvatulosteet sekä mainoslakanat. ProPrint on merkityksellinen perheyritykselle, sillä sen toiminta alkoi jo vuonna 1986 ennen matkailupuolen mukaan tuloa.

-Teemme töitä painokeskuksen puolella samoilla arvoilla kuin matkailusektorillakin. Kaikkiaan työllistämme kaksikymmentä henkilöä, joista kuusi kuuluu perheeseemme.

-Alunperin yksi toiminnan käynnistämisen ydinajatuksista oli saada työpaikka lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Ajan vieriessä odotankin, että he ainakin kuskaavat minua vaikka rollaattorin kanssa etelän lämpöön, Kallio nauraa.

 

Lisätietoja www.matkalakeus.fi sekä www.proprint.fi

 

« Takaisin