Tangokuningatar Maria Tyyster ylennettiin reservin luutnantiksi Itsenäisyyspäivänä 2020. Hän suoritti vapaaehtoisena asepalveluksen 2013 aluksi varusmiessoittokunnassa, valittiin sitten Reserviupseerikouluun (RUK), joka jäi kesken jalkaan kohdistuneen murtuman vuoksi. Jatkoi RUK:ssa lokakuusta 2015 ja valmistui tammikuussa 2016.

Tangokuningatar Maria Tyyster ylennettiin reservin luutnantiksi Itsenäisyyspäivänä 2020. Hän suoritti vapaaehtoisena asepalveluksen 2013 aluksi varusmiessoittokunnassa, valittiin sitten Reserviupseerikouluun (RUK), joka jäi kesken jalkaan kohdistuneen murtuman vuoksi. Jatkoi RUK:ssa lokakuusta 2015 ja valmistui tammikuussa 2016.

Maria Tyyster, Juhamatti ja Jorma Kalevi 60`s Nummiska Lavatansseissa

7.7.2021

Karisamuli Korpela, teksti

Tangokuningatar Maria Tyyster yhtyeineen esiintyy lauantaina 10. heinäkuuta Kauhajoella sijaitsevan Nummijärvi Campingin laajennetulla lavalla Nummiska Tiimi ry:n järjestämissä 60`s Nummiska lavatansseissa. Tapahtumassa aiemmin esiintyneistä Juhamatti sekä Jorma Kalevi, Tuija Mäensivu ja Kulmalat Duon Esa ja Heimo ovat illan muut solistivieraat. Viidettä kertaa järjestettävän tanssi-illan suosio on yllättänyt joka vuosi positiivisesti. Siitä, kun ensimmäinen kerta vuonna 2017 tanssittiin puhtaasti paikallisin, osin jo 60-luvulla uransa aloittaneiden laulajien ja soittajien tahtiin, on yleisömäärä kasvanut tasaiseen tahtiin. Nostalgiaa huokuvan tapahtuman tähänastinen yleisöennätys on Eino Grönin solistivierailulla. Lavatanssikansaa odotellaan paikalle nytkin, ja illan antia ei vähennä se, että Jorma Kalevi päättelee pitkän uransa nimenomaan Nummijärvellä, jossa aikanaan myös aloitti joskus 60-luvun alkupuolella. Silloin paikkana oli kylän Maanmiesseuran omistama seurantalo Maunula.                                                                             

Paikallisin voimin siis matkaan

Nummijärvi Campingin tanssilavan lauteille nousseiden kirjossa on ollut ja on osin edelleen siis myös Kauhajoen omia taitureita. Mäensivu, Reijo Haapakoski, Arto Kantoniemi, Veli Kuja-Halkola, Raimo Kujanpää, Tapio Turja, Raine Yli-Piipari ja edesmennyt Juho Äijö ovat näitä, kuten maan mainio tanssiorkesteri Savannah, joka on vakiinnuttanut paikkansa myös tapahtuman taustayhtyeenä. Paikkakunnalla syntyneistä Jorma Kalevi ja Kulmalan veljekset ovat olleet ns. vakioesiintyjiä. Myös Aatos Ilomäki, Vesa Korpela ja Mauri Salomaa ovat entisinä kauhajokelaisina esiintyneet näissä iltamissa. Hyypän Menopelit ry:n aktiivit saapuvat jälleen paikalle entisöityne autoineen luomaan oman lisänsä perinteiseen tanssilavakulttuuriin.  Nykyaikaa on puolestaan se, että leirintäalueella toimiva baari/ravintola ulkopisteineen on varustettu A-oikeuksin. Kaikki tähänastiset ovat edesauttaneet sitä, että tällä kertaa paikalle saapuu myös Seiska-lehti ja Ruotsin Radion suomalaistoimituksesta Pirjo Rajalakso, joka pyörittää perjantaisin suosittua tanssimusiikin Levyseppä -ohjelmaa.  

« Takaisin