Lumberjacks kvartetti.. Kuva Juha Seila.

Lumberjacks kvartetti.. Kuva Juha Seila.

Lumberjacks bluesin EM-kisoihin Hollantiin

25.7.2019

Eteläpohjalainen bluesin voimakvartetti Lumberjacks voitti bluesin EM-karsinnat eli European Blues Challenge (EBC 2020) Suomen loppukilpailun. Yhtyeen vahvat tulkinnat, soinnukas stemmalaulu ja vastustamattoman menevä yhteissoitto toivat voiton korkeatasoisessa kisassa Tuusulan Krapin Pajassa.

Lumberjacksissa soittavat Urmas ”Big Hand” Niemi (kitara, laulu), Miikka ”Chef” Kivimäki (basso, laulu), Janne Käpylä (rummut, laulu) sekä Jarkko Salo (koskettimet, laulu). 

– Lumberjacks on ollut EBC-loppukarsinnassa mukana kerran aiemminkin. Silloin ei edustuspaikkaa vielä irronnut, mutta nyt napsahti voitto. Olemme todella ylpeitä ja iloisia, kun pääsemme edustamaan korkeatasoista suomalaista roots-musiikkia eurooppalaiselle areenalle, iloitsee ”Chef” Kivimäki.

Yhtye yhdistelee soitossaan tyylitietoisesti bluesia, soulia ja New Orleansin syviä sävyjä. Yhteistä historiaa Lumberjackseilla on takanaan jo lähes 20 vuotta, mikä kuuluu pakottomassa ja tarkassa yhteissoitossa ja -laulussa. Originaalisävellyksiä ja -sanoituksia sisältäviä levyjä on tähän mennessä ilmestynyt kaksi: esikoislevy ”Lumberjacks” (2012, Hokahey! Records) ja ”Shake ’em Roots” (2016, Hokahey! Records). 

Varsinainen EBC 2020 -kilpailu järjestetään Hollannissa Zaanstadissa 17. – 18.4.2020. Tapahtumasta vastaa eurooppalaista bluesmusiikkia edistävä European Blues Union (EBU). Päätapahtumaan Lumberjacks lähtee tosissaan: – Loppukilpailuun lähdemme rennolla otteella, mutta ilman muuta menestys tavoitteena, toteaa ”Big Hand” Niemi, joka siviiliammatiltaan on aito metsuri (lumberjack (engl.) = metsuri).

« Takaisin