Puolan M-Sportilta haettiin äskettäin uunituore WRC Fiesta R2 ylöjärveläisen Aleksi Röyhkiön rallilaitteeksi, jonka hän korkkasi Arctic Lappland Rallyssa. Ennen rallia auto teipattiin LS-Painossa kauttaaltaan Lemmetti Desingin layoutilla. Kuvassa Jarkko Niemistö (vas), Jukka Rohunen, Juha Niemistö ja Kalle Lähdesmäki.

Puolan M-Sportilta haettiin äskettäin uunituore WRC Fiesta R2 ylöjärveläisen Aleksi Röyhkiön rallilaitteeksi, jonka hän korkkasi Arctic Lappland Rallyssa. Ennen rallia auto teipattiin LS-Painossa kauttaaltaan Lemmetti Desingin layoutilla. Kuvassa Jarkko Niemistö (vas), Jukka Rohunen, Juha Niemistö ja Kalle Lähdesmäki.

LS-Paino aikoo laajentaa himpun verran

31.1.2019

Karisamuli Korpela, teksti ja kuva

Seinäjoella Rengastien yritysalueella sijaitseva LS-Paino Ky (entinen Lakeuden Silkkipaino) on toimitusjohtaja Jarkko Niemistön mielestä ollut hitaalla, mutta samalla terveellä kasvun uralla koko sen ajan, mitä hän on firmaa luotsannut. Toimitilat osoitteessa Rengastie 3 ovat käymässä ahtaiksi ja jonkinasteinen laajennus lienee edessä.

- Mutta se tehdään maltillisesti eli sanotaanko niin, että himpun verran, Niemistö toteaa vuonna 2015 omistukseensa siirtyneen yrityksen lähitulevaisuudesta.

Yrittäjän mukaan yrityskaupan jälkeen on sen repertuaaria laajennettu niin tuotteiden kuin palvelujen suhteen ja tällä hetkellä voidaan puhua jo täyden palvelun talosta.

- Asusteista paidat, takit, liivit ja päähineet niin harrastuksiin, vapaa-aikaan kuin työmaille, sekä kassit, pussit ja vaikkapa viirit tehdään asiakkaiden toivomusten mukaan ja tulostettavat, leikattavat sekä silkkipainotarrat samoin, Niemistö listaa muistuttaen vielä laserkaiverruksista puuhun, muoviin ja jopa ohueen metalliin.

Asusteiden painatuksessa käytetään silkkipainoa ja lisäksi siirtokuvia sekä brodeerauksia.

- Tässä yhteydessä pitää muistuttaa myös lämmittely- ja peliasuista, lipuista, banderolleista ja vaikkapa rekisterikilpien aluslevyistä, teroittaa jo 80-luvulla yritystoimintansa aloittanut.

Niemistön mukaan LS-Painon yksi erikoisosaaminen on autojen yli- ja mainosteippaus sekä työkoneiden teippaus.

- Niissä yritys- ja autourheiluasiakkaita on ollut ympäri maata, hän toteaa pieni ylpeys äänessään.

Niemistön mukaan LS-Painossa mennään asiakkaan ehdoilla myös teoissa, ei vain puheissa.

- Suhteellisen pienenä yrityksenä pystymme venymään ja palvelemaan. Kilpailu on kova ja me haluamme toimia asiakkaiden parhaaksi, eikä silloin tuijoteta kelloa. Meidän etuna on muuntumiskyky sekä joustavuus ja me toteutamme niin sanotut ylipienetkin toiveet, hän toteaa.

- Yksi merkittävä tae näille on työssämme käytettävä kalusto, jota olemme uusineet ajanmukaiseksi, toteaa yritysjohtaja, jolla on tallissaan varusteltu Mitsubishin Evo-malli, jolla voi käydä radoilla tarpeen mukaan päästämässä liiat höyryt pois.

Mainitaan vielä, Jarkko Niemistö on monialayrittäjä, sillä Autokauppa J. Niemistö Oy harjoittaa myös autokauppaa Ylöjärvellä ja Tuusulassa. 

 

LS-Paino Ky

Rengastie 3 60120 Seinäjoki

painatukset.fi

(Sähköpostiosoitteet vaativat JavaScript-tuen)

Kalle 050 355 3550

Juha 050 382 0822

« Takaisin