Toivo Rajala on Lokakuun Loiskeiden perustaja.

Toivo Rajala on Lokakuun Loiskeiden perustaja.

Lokakuun Loiskeet kutsuvat Kivitippuun

3.10.2019

Tomi Olli

Legendaarinen pelimannitapahtuma Lokakuun Loiskeet järjestetään tänä vuonna jo 30. kerran. 4-6.10. on Hotelli Kivitippuun saapumassa nelisensataa soittajaa, laulajaa ja tanssijaa esiintymään niin yleisölle kuin toisilleenkin. Spelit ry:n puheenjohtajan Timo Saarimäen mukaan tapahtuman ydinajatus on pelimannien kokoontuminen soittamaan, laulamaan ja tanssimaan yhdessä.

- Tapahtuman isä on lappajärveläinen Toivo Rajala, joka vaimonsa Elsan kanssa kutsui pelimanneja kokoon ensimmäisen kerran vuonna 1990. He järjestivät tapahtuman kaikkiaan yksitoista kertaa, Saarimäki kertoo.

Rajaloiden jälkeen tapahtumasta vastasi Lappajärven tuolloinen kulttuurisihteeri Mikko Valo joukkoineen yhdeksän vuoden ajan. Seuraavat kolme vuotta vastuun järjestelyistä kantoi Kulttuuriyhdistys Karikko.

- Eteläpohjalaiset Spelit Kansanmusiikkiyhdistys ry järjestää tapahtuman nyt seitsemännen kerran. Ohjelmapäällikkönä toimii Anneli Aho Kuortaneelta, Saarimäki toteaa.

Helppo tulla

Lokakuun Loiskeisiin on helppo tulla, sillä Hotelli Kivitippu sijaitsee kraatterijärven rannalla Lappajärven keskustan läheisyydessä. Tapahtuman esiintyjien musiikki on pääsääntöisesti kansanmusiikkia, mutta mukana on myös tuulahduksia viihde- ja tanssimusiikista, laulelmista sekä jazzista. Esiintyjäryhmien koko vaihtelee yksittäisistä esiintyjistä jopa kolmenkymmenen esiintyjän kuoroihin ja kansantanssiporukoihin.

- Järjestelyihin on muodostunut sapluunaksi, että tapahtuman pitopaikka vastaa esiintyjien sekä yleisön majoituksesta, kestityksestä ja lipunmyynnistä Spelit ry:n hoitaessa ohjelman ja aikataulutuksen.

- Hotellin ulkopuolinen vieras voi osallistua päivälipulla kaikkien tilojen tapahtumiin. Hotelliin majoittuvilla esiintyjillä ja vierailla ovat käytössä normaalit hotellipakettiin kuuluvat edut sekä musiikkiohjelma, Saarimäki toteaa.

Lokakuun Loiskeiden ohjelma alkaa perjantaina 4.10 kello 17.00. Lauantaina esiintymiset alkavat kello 10 ja siitä edetään sunnuntain puolelle. Tapahtuman tarkka ohjelma löytyy osoitteesta www.spelit.fi sekä Loiskeiden Facebook-sivulta. Loiskeiden vuoden 2020 tapahtuman pitopaikka vahvistetaan tapahtuman jälkeen.

- Seuraamme tilojen ja majoituksen toimivuutta ja kuuntelemme esiintyjien ja yleisön mielipiteitä, Saarimäki sanoo.

« Takaisin