Tomi Viitanen, Antti Kaunisto, Esko Takamäki ja Sami Ketola rokkaavat Rytmikorjaamolla 1. joulukuuta.

Tomi Viitanen, Antti Kaunisto, Esko Takamäki ja Sami Ketola rokkaavat Rytmikorjaamolla 1. joulukuuta.

Lobster rikkoi hiljaisuuden uudella särmikkäällä levyllä

29.11.2018

Mika Hankaniemi

Ensimmäisten kuuntelukokemusten perusteella Seinäjoelta ponnistava Lobster on rikkonut

hiljaisuuden onnistuneesti. Vahvasti rokkaava bändi on löytänyt uutta kulmaa tekemiseensä ja

porilaisen laulaja-kitaristi Antti Kauniston äänessä on nyt sitä tarvittua särmää. Bändin toisen

tulemisen otsikko on Killing Silence. Levyn on miksannut Nightwish ja Kotiteollisuus -yhteyksistä

tuttu Mikko Karmila. Kokopitkä on äänitetty Sami Silénin kanssa Sound Aces-studiolla Seinäjoella.

Albumilta on lohkaistu maistiaisiksi neljä Henri Rantalan kuvaamalla videolla varustettua sinkkua:

bändin näköiset leimansa saaneet coverit Maniac ja All of Me, sekä pätevän kuuloiset omat

sävellykset Lose My Mind ja Because of Me. Biisimateriaali on syntynyt kitaristi Tomi Viitasen

soinnuista ja rumpali Esko Takamäen melodioista.

− Aika moni biisi on syntynyt siten, että Tomi on tehnyt sointupohjan ja treeneissä siihen on haettu

sopiva rytmiikka. Sen jälkeen minä olen aloittanut tekemään melodiaa. Koko bändi, johon kuuluu

edelle mainittujen lisäksi basisti Sami Ketola, sovittaa biisit lopulliseen muotoonsa, koska jokainen

tuntee soittimensa ja kykynsä parhaiten miten biisi saadaan toimimaan.

Hän on tehnyt myös suurimman osan levyn pohdiskelevista sanoituksista.

− Niissä on kyllä melko syvällistä pohdintaa verrattuna edelliseen levyyn. Esimerkiksi End of the

Road sai alkunsa siitä, kun istuin autossa taas matkalla jonnekin ja aloin miettiä elämän tarkoitusta.

Meillä kun on vain tämä yksi tie, jota me kaikki matkustetaan tavalla tai toisella kohti kohtaloa.

Because of Me syntyi Takamäen ystävän mielenterveysongelmista.

- Tekstissä on tietoisesti ujutettu sanoja ja lauseita, jotka voivat olla iloisia tai surullisia, riippuen

näkökannasta ja olotilasta. Eli biisi on tavallaan tunnustus ja samalla avunhuuto.

Lose My Mindin video on kuvattu Seinäjoen sairaalamuseon psykiatrisella osastolla, eikä syyttä.

- Teksti on Kauniston tekemä ja siinä käsitellään järjen menettämisen ja rakastumisen välillä olevaa

hiuksen hienoa eroa vai onko sitä lopuksi olemassakaan.

Lobster lämmittelee Rytmikorjaamon lavan pääesiintyjä Popedalle 1. joulukuuta. Killing Silence-

albumia on luonnollisesti myynnissä keikalla.

− Näillä kilometreillä se on keikka keikkojen joukossa. Rytmikorjaamolla on aina

kaikki asiat toiminut mallikkaasti, eli ei tarvitse murehtia miksaajia tai bäkkäripalveluita. Toki

kotikylä ja uudet biisit tuovat sopivanlaisen terveen jännityksen.

« Takaisin