Näkyvä ajoasu, punainen takavalo ja valkoinen ajokypärä ovat hyvä alkupääoma turvalliseen pyöräilyyn.
Liian monet polkupyöräilijät laiminlyövät turvallisuutensa
16.6.2026
Liikenteessä pitää näkyä ja havainnoida varsin monia turvallisuuselementtejä
Taisto Järvinen
Kesä ja runsas luonnonvalo eivät tarkoita sitä, että polkupyöräilijä voi lähteä fillarilenkille aivan miten sattuu ja ilman riittävää turvavarustelua. Turvallinen pyöräily tarkoittaa sitä, että tunnetaan liikennesäännöt ja myös noudatetaan sääntöjä.
Pyöräilijän täytyy huomioida myös monia muita liikenneturvallisuutta edistäviä seikkoja. Pitää pukea riittävän näkyvä ajoasu, laittaa kypärä päähän ja havainnoida kaikki ajoreitin tapahtumat. Myös ajopeli eli polkupyörä on varusteltava huomioiden liikenneturvallisuuden näkökulmat.
Suomalaiset pyöräilevät talvella merkittävästi vähemmän, vaikka pyöräily on ympärivuotinen liikuntalaji. Senpä vuoksi nyt keskitytään pyöräilyyn kesäolosuhteissa. Pyöräilyn saralla on nimittäin varsin paljon petrattavaa myös sulan maan aikana.
Muiden tielläliikkujien, lähinnä autoilijoiden näkökulmasta katsottuna perusongelma on ajoväylillä liikkuvien pyöräilijöiden huono näkyminen, voidaan puhua jopa näkymättömistä pyöräilijöistä.
On lähes käsittämätöntä, että polkupyörällä maantielle lähtevä ”fillaristi” pukee metsänvihertävän tai harmaansävyisen ajoasun. Myös jotkut punaisen ja sinisen värisävyn takit näkyvät verraten huonosti kesän maisemakuvassa.
Mikäli pyöräilijä haluaa varmistaa liikenneturvallisuutensa edes osittain, niin hän pukee neonkeltaisen tai valkoisen ajopaidan tai pukee ajopaidan päälle heijastinliivin. Myös polkimien tahtiin pyörivissä kengissä olevat valkoiset sukat ovat viesti liikkeellä olevasta pyöräilijästä, ja valkoinen kypärä on oivallinen valinta.
Punainen takavalo on hyvä turvaväline
Polkupyörän valot ovat asia, joka kirvoittaa kieliä. Hämärän ja pimeän aikana pyörässä pitää olla takana punainen huomiovalo ja edessä kirkas tai vaalean keltainen ajovalo. On päivänselvää, että ajovaloa ei kesällä välttämättä tarvita, kun ajetaan samansuuntaisesti muun liikenteen kanssa. Siltikin ajovalo lisää osaltaan liikenneturvallisuutta. Sen sijaan punainen huomiovalo pyörän takaosassa tai kypärän niskapuolella on suuri apu huomata pyöräilijä. Pyörän takavalo on kaiken lisäksi hintaluokkaa muutamia euroja. Soittokello pitää olla polkupyörässä, jotta voidaan antaa äänimerkki esim. ohitustilanteessa.
Talonpoikaisjärjellä ajatellen luulisi jokaisen pyöräilijän pään olevaan kypärän arvoinen, vaan niin ei käytännössä ole, kun vähintään puolet pyöräilijöistä on liikkeellä ilman päänsuojaa. Ehkä luullaan, kuten ”isolla kirkolla” oli todettu; heitettiin pyöräilykypärä ja pipo kuudennen kerroksen ikkunasta asvaltille, niin kypärä särkyi, mutta pipo säilyi ehjänä.
Pyöräilijän varustautuminen mahdollisimman turvalliselle ajomatkalle ei kosketa ainoastaan maantiellä ajavia. Samaan sarjaan voidaan lukea myös maastopyöräilijät. Siirtymä polkureiteille tapahtuu useinkin liikennöidyn tien kautta tai ajoreitin varrella saattaa olla yleisesti liikennöityjä tieosuuksia.
Liikennesääntöjen tuntemus on A ja O
Peruslähtökohta pyöräilyyn on kuitenkin se, että tunnetaan liikennesäännöt ja niitä myös noudatetaan. Ensimmäinen ehto yleisillä teillä on pysyminen mahdollisimman tiukasti tien oikeassa reunassa, mieluummin ajosuuntaan olevan valkoisen viivan oikealla puolella mikäli siinä on ajotilaa. Kimppalenkeillä tärkeää on pysyä jonossa, ompeluseura-ajaminen vierekkäin ja keskustellen ei ole turvallista.
Liikennesääntöjen tunteminen ja niiden noudattaminen eivät ole turvallisuuden tae, mutta kun liikennesääntöjä noudatetaan ja pyörälenkille varustaudutaan mahdollisimman hyvin, niin silloin on oma osuus turvallisuuden suhteen tehty ja muu liikenne arvostaa pyöräilijän tekemiä valintoja.
Pyöräilijän pitää ennakoida ja havainnoida toisten tiellä liikkuvien toiminta ja sovittaa oma tekeminen siten, että liikkuminen on mahdollisimman turvallista. Pyöräilijän täytyy olla kokonaisvaltaisesti ajokunnossa.
