Leipätehtaan naiset -näytelmän näyttelijät.

Leipätehtaan naiset -näytelmän näyttelijät.

Leipätehtaan naiset teatterissa Teuvalla

28.4.2016

Leipätehtaan naiset -näytelmän näyttelijät.

Teuvan Nuorisoseuran näytelmäpiiri esittää Pirjo Toikan draamallisen komedian ”Leipätehtaan naiset”, joka kertoo naisvaltaisesta työyhteisöstä. Näytelmän on ohjannut Kimmo Kovanen.

”Että jotain jäisi maailmankaikkeuteen”, huokailevat Leipätehtaan naiset. He hikoilevat, unelmoivat ja tekevät työtä. He kadehtivat, kilpailevat, surevat ja nauravat. He toivovat, uskovat ja rakastavat. Samaan aikaan Laika-koira menee avaruuteen ja uusi työntekijä Vuokko Lankinen tulee leipätehtaalle töihin. Sitten alkaa tapahtumien vyöry, riemukkaan ja karhean tragikomedia, jonka lopputulosta ei voi helpolla arvailla.

Näytelmä Leipätehtaan naiset on draamallinen komedia naisvaltaisesta työyhteisöstä, jota hallitsee miespuolinen pomo.  Näytelmä sijoittuu 1950-luvulle, jäykkien sukupuoliroolien aikaan, sodan jälkeisen rakennuksen ja optimismin aikaan. Se kertoo pienen naisvaltaisen työyhteisön elämästä, ryhmähengestä, meidän porukasta. Uusi aika, modernisaatio, tunkee leipomoon. Sinne tulee uusi harjoittelija, joka sekoittaa tutun ja turvallisen, mutta tulehtuneen työyhteisön elämän.

Näytelmän ensi-ilta on lauantaina 30.4. klo 19.00. Näytöksiä on yhteensä yhdeksän.

« Takaisin