Henri Ojala, Terttu Kulju ja Marko Kaukola toivovat Mäkihallin lavalle heinäkuun 13. päivän iltana runsaasti tanssikansaa.

Henri Ojala, Terttu Kulju ja Marko Kaukola toivovat Mäkihallin lavalle heinäkuun 13. päivän iltana runsaasti tanssikansaa.

Lehtimäen Mäkihallin lavalla tanssit Sugardamsin tahdissa

4.7.2019

Taisto Järvinen

Jyskeen palloilujaoston tanssit nuorten urheilun tukemiseksi

Legendaarinen, vuonna 1956 rakennettu, Lehtimäen Mäkihallin tanssilava ei ole vaipunut unholan yöhön. Tanssien järjestelyistä on toki pidetty välillä taukoa, mutta tämän vuosikymmenen alkupuolella on tanssit Mäkihallilla käynnistetty uudelleen.

Tanssien sarja Mäkihallin lavalla saa jatkoa lauantaina 13.7. jolloin orkesterin lavalle nousee ähtäriläis-lehtimäkinen Sugardams. Yhtyeen soittolistoilla on tanssittavaa musiikkia, joka tunnetusti sopii kansan jalkaan ja rytmiin.

Mäkihallin lavan omistaa Lehtimäen Jyskeen palloilujaosto. Tulevan viikon lauantaina järjestettävien tanssien mahdollinen tuotto tullaan käyttämään nuorten urheilun hyväksi. Toinen merkittävä perusajatus on saada kylälle kesätapahtuma muiden tapahtumien välissä olevalle viikonlopulle.

Henri Ojala Jyskeen palloilujaostosta sanoo, että jaosto on hankkinut lavan muutamia vuosia sitten. Tavoitteena on pitää lava toiminnassa ja mahdollisesti myös kunnostaa lavaa.

  • Mäkihallilla on toimintaa viritelty uudestaan, ja tansseja järjestetty kesästä 2013 lähtien. Parhaana kesä oli neljät tanssit, mutta viime kesänä tanssit jäivät pitämättä. Tanssien järjestämistä on meiltä kyselty, joten vastaamme kyselyihin järjestämällä tanssit 13.7. Haaveissa on pitää tansseja Mäkihallin lavalla useamminkin. Lava on kuitenkin ikäänsä nähden melko hyvässä kuosissa.
  • Heinäkuu on paras ajankohta lavatansseille, kun ihmisiä on vuosilomilla ja seutukunnan kesäasukkaat ovat loma-asunnoillaan. Lavatansseja järjestettäessä ollaan kuitenkin aina sään armoilla, mutta kaunis sää inspiroi ihmisiä lähtemään, Henri Ojala kiteyttää.

 Kuljetukset koulun paikoitusalueelta

Lehtimäen Mäkihallin pihassa ei autojen paikoitustilaa liiemmin ole, joten tanssien järjestäjät ovat ratkaisseet ongelman järjestämällä ilmaisen autokuljetuksen Lehtimäen koulun paikoitusalueelta Mäkihallille. Koulun piha on siten tanssikansan autojen paikoitusalue. Kuljetus toimii kello 20.00 – 23.00 välisenä aikana ja kuuluu pääsylipun hintaan.

Marko Kaukola lupaa tanssi-illan väliajalle ohjelmaa.

  • Tankotanssiesitys tullaan näkemään orkesterin tauon aikana.
  • Myymme tanssimakkaraa, ja ravintolapalvelut pelaavat. Kannattaa huomioida se, että 14 euron pääsymaksuun ja ravintolapalveluiden maksuihin käy vain käteinen raha. Orkesteri aloittaa kello 21 ja soittaa 00.30 saakka.

Ravintolapalveluista vastaava Terttu Kulju vihjaa tanssi-iltana Mäkihallilla olevan muiden ravintolapalveluiden lisäksi myös A-oikeudet.

  • Tanssien jälkeen ovat jatkot Ravintola Kalossissa 04 saakka. Jatkoilla on tarjolla mm. karaokea ja normaalit ravintolapalvelut.

« Takaisin