Ninni Poijärvi ja Tommi Kalenius.

Ninni Poijärvi ja Tommi Kalenius.

Laulaja isoisän suunnittelemassa Kyyjärven kirkossa

20.11.2019

Laulaja-lauluntekijä ja viulisti Ninni Poijärvi ei koskaan ehtinyt tavata isoisäänsä Veikko Larkasta. Sotien jälkeiseen suomeen toistakymmentä kirkkoa suunnitellut arkkitehti Larkaksen kädenjälki näkyy myös Kyyjärven kirkossa, jonne Poijärvi saapuu yhdessä Tommi Kaleniuksen kanssa esiintymään joulukonserttikiertueella maanantaina 25.11. klo.19:00.

Kiertue on jatkoa viime joulun menestyslevylle, jonka Ninni Poijärvi julkaisi äänitettyään rakkaimpia joulun klassikoita omassa lapsuudenkodissaan Espoon Kilossa. Nyt nämä laulut soivat 17 paikkakuntaa kattavalla kiertueella, joka tulee myös pienemmille paikkakunnille.

”- Halusin jättää tältä levyltä pois ne hilpeimmät ja helkkyvimmät versioinnit ja pysyä sellaisessa unenomaisessa, satumaisessa ja viipyilevässä vanhan ajan joulussa, Ninni kuvailee. - Sama tunnelma on myös konserteissamme. ”

Viulu, akustinen kitara ja kaksi laulaja-lauluntekijää, Ninni Poijärvi sekä Tommi Kalenius tulkitsevat lauluja omalla tavallaan ja hetkessä kiinni. Laulujen välissä kuultavat tarinat ovat osa artistien persoonallisuutta ja konsertissa päästäänkin matkalle, joka voi kuljettaa omiin tärkeisiin joulumuistoihin.

Ninni Poijärvi ja Tommi Kalenius, Kyyjärven kirkko maanantaina 25.11.2019 klo.19:00

Liput: www.ticketmaster.fi ja ovelta tunti ennen konserttia

« Takaisin