Eetu Latvala. Kuva: Vesa Rauhala

Eetu Latvala. Kuva: Vesa Rauhala

Latvala tähtää rallin uuteen SM-luokkaan

20.11.2019

Seinäjokelainen ralliharrastaja Eetu Latvala on suunnannut katseensa kauteen 2020 ja rallin SM-sarjaan uutena tulevaan V1600-luokkaan, joka ajetaan SM4-luokan nimellä. Vasta 19-vuotias Latvala rakentaa itse tulevaa ajokkia, Citroën C2-autoa.

-Heti kun selvisi, että V1600-luokalle tulee SM-arvo, päätin, että tuossa haluan olla mukana. Tuleva auto on tällä hetkellä turvakaari valmiina omalla tallilla. Toisesta autosta tulee siihen tekniikkaa, Latvala toteaa. Latvalan kartanlukijaksi lähtee lempääläinen Kristian Temonen.

-Hänen kanssa on jo muutamia ralleja nuotista ajettu ja nuotituksen kehittäminen onkin kokoajan meidän tavoitteena myös kilpailujen välillä, Latvala miettii. Latvalalla on taustalla monia autourheilun osaajia, joilta hän jo tässä vaiheessa saanut paljon apua ralliharrastuksen parissa.

-Yksin näitä hommia ei tehdä. Minulla on hyviä ihmisiä tässä ympärillä Latvala kiittelee. Hänellä on tallissaan vielä myös tähän asti käytössä ollut Honda Civiv Type R. Sitä on tarkoitus käyttää mm. asiakastilaisuuksissa.

 

Rallin SM-sarjan osakilpailut 2020:

Rovaniemi 16.-18.1, Mikkeli 7.-8.2, Joensuu 28.-29.2, Kouvola 12.-13.6, Oulu 4.-5.9, Seinäjoki 25.-26.9.

 

Eetu Latvala info

-ikä: 19 vuotta

-asuinpaikka: Seinäjoki

-seura: Laihian Urheiluautoilijat

 

Teksti ja kuva: Vesa Rauhala

« Takaisin