Kyläkaupan Pihamyymälässä järjestetään lasten puutarhapäivä lauantaina 11.5. kello 12-15. Tapahtumassa lapset saavat esimerkiksi istuttaa orvokin äidille.

Kyläkaupan Pihamyymälässä järjestetään lasten puutarhapäivä lauantaina 11.5. kello 12-15. Tapahtumassa lapset saavat esimerkiksi istuttaa orvokin äidille.

Lasten puutarhapäivä Kyläkaupan Pihamyymälässä

9.5.2019

Kyläkaupan Pihamyymälässä järjestetään jo perinteeksi muodostunut lasten puutarhapäivä lauantaina 11.5. kello 12-15. Tapahtumassa lapset saavat istuttaa orvokin Tuula-puutarhurin avustuksella. Istuttamansa orvokin he myös saavat viedä kotiin ja antaa vaikka seuraavana päivänä äitienpäivälahjaksi.

Istutuspuuhien lisäksi Pihamyymälän taimipihalla on mahdollista päästä ilmaiselle kärryajelulle Poppi-ponin kyydissä, etsiä jonnekin päin Pihamyymälää piiloutunutta yksisarvista sekä suorittaa puutarha-aiheista lasten tehtävärataa. Kaikki tehtäväradan suorittaneet lapset palkitaan. Lisäksi lapset pääsevät leikkimään haista ja maista-leikkiä Kyläkaupan oman Tuulan johdolla. Tarjolla on myös Tasangon keksejä sekä VIP-mehua. Tapahtumapäivänä Pihamyymälässä on myös useita eri arvontoja upeine palkintoineen.

 

Laatuaikaa perheen kesken

Puutarhan hoito ja erilaiset pihatyöt ovat mitä parhainta yhdessäoloa perheen kesken. Lapset osallistuvat mielellään pieniin askareisiin. He kastelevat mielellään, kylvävät siemeniä, kitkevät rikkaruohoja ja haravoivat sekä auttelevat muissa pienissä puuhissa. Samalla he saavat leikin varjolla paljon hyödyllistä tietoa kasveista, oppivat monta tulevaisuudessa tärkeää taitoa sekä kunnioittamaan luontoa ja arvostamaan kasveja ja vihanneksia aivan eri lailla. Itse kasvatettu maistuu monesti erityisen hyvältä lasten mielestä. Lapsena puutarhatöissä vietetyt yhteiset hetket kantavat hedelmää vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Kyläkaupan valikoimista voi yhdessä lasten kanssa valita juuri ne oikeat kasvit tai kukat kasvatettaviksi tai hoidettaviksi. Samalla kannattaa hankkia pikkupuutarhurille myös omat työvälineet: esimerkiksi hanskat, haravan ja kastelukannun.

 

Äitienpäiväruusut Pihamyymälästä

Äitienpäivä aloittaa perinteisesti kukkakesän ja äitiä onkin luontevaa muistaa kukkalahjalla, josta pääsee nauttimaan vielä juhlan jälkeenkin. Kyläkaupan äitienpäiväruusut ja muut kukkivat lahjat ovat myynnissä Pihamyymälässä, joka palvelee joka päivä kello 10 - 20.

Kyläkaupan Pihamyymälän valikoimista äidille tai mummulle löytyy paljon ihania kukkalahjoja – esimerkiksi erilaisia ja erikokoisia ruukkuruusuja, runkoruusuja, hortensioita, jalopelargonioita ja maljaköynnöksiä. Suomalaiset rakastavat ruusuja ja se onkin suosituin valinta äitienpäiväksi, mutta myös muut ruukkukukat ovat kauniita ja kestäviä lahjoja.

« Takaisin