Perheen pienimmät pääsevät kokeilemaan traktorin ajamista.

Perheen pienimmät pääsevät kokeilemaan traktorin ajamista.

LASTEN MAATALOUSNÄYTTELY 19.9.2015 KESKIKYLÄSSÄ JALASJÄRVELLÄ

16.9.2015

Perheen pienimmät pääsevät kokeilemaan traktorin ajamista.

Pari vuotta sitten ensimmäisen kerran järjestetty Lasten maatalousnäyttely-tapahtuma saa jatkoa tänäkin vuonna. Keskikylän yhdistykset ovat pitkin kuluvaa vuotta tehneet esityötä ja nyt on tapahtuma toteuttamista vaille valmis. Monta kertaa on hierottu ajatuksia yhteneväisiksi ja kerta kerran jälkeen asiat kirkastuvat. Tapahtuman suosio on ollut hyvä ja se on saanut järjestäjäporukalle innostusta lähteä kasaamaan näyttelyä tänäkin vuonna. Keskikylässä kyläyhdistys, maa- ja kotitalousseura sekä nuorisoseura ovat päävastuulliset järjestäjät. Lisäksi on iso joukko eri alojen toimijoita mukana. Yksistään talkoolaisia pitää olla monta kymmentä, koululaisista koneenkäyttäjiin.

Tapahtumat saattavat alkaa näyttää samanlaisilta, kun niitä järjestetään useamman kerran. Onkin pohdittu mitä erilaista ja uutta on tällä kertaa mukana. Kun tapahtuma on lapsille suunnattu, on ajateltava lasten näkövinkkelistä, mutta aikaihmisetkin pitää muistaa.                                         Niinpä koneita löytyy pienempää ja isompaa kalustoa. Metsäkoneita on maatalousvehkeitten ohella näytillä. Minitraktorilla ja – kaivurilla saattaa päästä jopa ajamaan. Liukumäki ja pomppulinna sekä lelumyynti löytyy. Keittoruokailun lisäksi makkaraa ja plättyjä on tarjolla nälän karkottamiseksi. Keskikylän koulun retkirahastoa kartutetaan lähiruokamyynnillä.

Eläimistä ovat esillä ainakin possut, kanit, koirat, vasikat, järeät highland-lihanaudat ja hevoset. Hevosilla on luvassa ajelua ja ratsastusta sekä oriasema Onnimannilla on mahdollisuus vierailla. Säävarauksella on luvassa tappurilla eli puimakoneella puintia ja sitojalla leikkaamista. Kotipolttoistakin tehdään, mutta kylläkin tervaa pienimuotoisesti. Zetorilla viedään Hulkonmäen ympäri ja polkutraktorit ovat mukana nytkin. Edellä luetellun lisäksi on vielä muutakin, mutta sanoohan se pappakin, että mitä sitä itte tietää, jos kaikkensa kertoo.

Ja paikkahan on seurantalo Harjulan ja maneesin vaiheilla.

 

Mauri Laitila

« Takaisin