Laila Kinnunen ja tytär Milana.

Laila Kinnunen ja tytär Milana.

Laila Kinnusen syntymästä 80 vuotta

18.7.2019

Tytär Milana Misic tulkitsee äitinä lauluja Kalliojärven Viihdekeskuksessa

Vuonna 2019 Laila Kinnunen olisi täyttänyt juhlavat 80 vuotta. On siis merkkivuoden ja kunnianosoituksen aika.

Lailan Laulut – Milana Misic on koskettava esitys muistojen bulevardilta. Milana tulkitsee äitinsä Laila Kinnusen unohtumattomia lauluja ja kertoo tarinoita Lailan elämän polun varrelta. Esitystä siivittää vuonna 2018 julkaistu kirja Milana – elämäni Laila Kinnusen tyttärenä.

Suomessa elettiin suurta tangon valtakautta. Tanssilavojen kulta-aikaa, 50-lukua. Uusi tähti etsi paikkaansa iskelmälaulukilpailujen kautta. Eikä aikakaan, kun hänen levyttämänsä ensimmäinen menestyskappale Lazzarella alkoi soida radioissa.

 Tähti oli syttynyt

Nuori laulajatar Laila Kinnunen toi aikakaudelle omaperäistä, musiikillista kepeyttä. Hänen laulutyylinsä ja ajan suuret jazzmuusikot veivät melodioita jopa eteläamerikkalaisen musiikin suuntaan. Musiikki yhdistettynä Lailan tulkintoihin loivat ajan iskelmälle uudenlaisen herkkyyden.

Milana, Lailan tyttärenä, haluaa tulkita verenperintönä saamaansa musiikkia, ja samalla vaalia arvokasta kulttuuriperintöä esittämällä Lailan tutuksi tekemiä lauluja ja kertomalla aikakauden tarinoita ja muistoja ikimuistoisen iskelmätähden elämänpolun varrelta.

”Tuntuu, kuin joku ympyrä olisi sulkeutumassa. Minun täytyy kulkea tätä tietä juuri tähän asti, tämän ikäiseksi. Olen valmis elämään laulujen ja menneiden kanssa. Ymmärrän äitiäni ja haluan antaa sieluni hänen lauluilleen. Nyt soivat meidän laulumme”, Milana Misic sanoo.

Kiertue 2019 – kesä esiintymiset mm. Pe 26.7. Kalliojärven Viihdekeskus, klo 19. La 27.7. Pori / Lavia, Huuhkajavuoren Kesäteatteri, klo 15.

« Takaisin