Kyläkauppa työllistää ensi kesänä noin 300 kesätyöntekijää. Henkilöstöpäällikkö Arja Jauhiainen kertoo kesätyöntekijöiden haun olevan täydessä vauhdissa.

Kyläkauppa työllistää ensi kesänä noin 300 kesätyöntekijää. Henkilöstöpäällikkö Arja Jauhiainen kertoo kesätyöntekijöiden haun olevan täydessä vauhdissa.

Kyläkauppa hakee noin 300 kesätyöntekijää kesäksi 2016

14.1.2016

Kyläkauppa työllistää ensi kesänä noin 300 kesätyöntekijää. Henkilöstöpäällikkö Arja Jauhiainen kertoo kesätyöntekijöiden haun olevan täydessä vauhdissa.

Talvipakkasten keskellä Kyläkaupan ajatukset on suunnattu jo kesään, sillä kesätyöntekijöitä haetaan parhaillaan. Edellisten vuosien tapaan Kyläkauppa työllistää tulevana kesänä noin kolmesataa henkilöä. Kesätyöntekijät tulevat Alavuden lisäksi kaikista lähikunnista.

Kahden seuraavan vuoden aikana Kyläkauppa tulee kokemaan paljon uudistuksia historiansa suurimpien laajennusten myötä. Kesätyöntekijät saavat hienon mahdollisuuden olla osana tätä uudistustyötä. Lisäksi kauppojen aukioloaikojen vapauduttua Kyläkaupan kesään on tiedossa lisää aukiolotunteja ja näin ollen lisää työmahdollisuuksia kesätyöntekijöille.

Haussa iloisia ja ahkeria asiakaspalvelijoita Kyläkaupan eri toimintoihin

- Kaupan ala on vahva työllistäjä ja kesätöillä voimme näyttää, että työ kaupassa on mielekästä ja palkitsevaa, sanoo Kyläkaupan henkilöstöpäällikkö Arja Jauhiainen. - Kyläkaupalla on hyvä maine työpaikkana. Tämä näkyy runsaana hakeutumisena yrityksen palvelukseen niin ensikertalaisten kuin aiemmin olleiden kesätyöntekijöidenkin osalta.

Kyläkaupalla on tarjota erimittaisia, jopa usean kuukauden kestäviä työsuhteita. - Haemme  joukkoomme kesätyöntekijöitä kaupan- ja ravintola-alan työtehtäviin, kertoo Jauhiainen. - Töitä on tarjolla mm. kassa-, myynti- ja asiakaspalvelutehtävissä, ravintola- ja majoituspalveluissa sekä varastotöissä. -Odotamme hakijoilta iloista asiakaspalveluasennetta, kykyä tulla toimeen ihmisten kanssa, erinomaista paineensietokykyä sekä taitoa toimia kiireessä, listaa Arja Jauhiainen. Ahkeruus, valmius vuorotyöhön ja sitoutunut asenne ovat myös tärkeitä kriteerejä työntekijöiden valinnassa, hän lisää.

Kyläkauppa on myös mukana Vastuullinen kesäduuni 2016 –kampanjassa. Se on T-Median, Taloudellisen tiedotustoimisto TATin, Soneran, Nokian, RAY:n ja Oikotien yhteinen kampanja, jonka tarkoitus on haastaa työnantajat tarjoamaan 14-29-vuotiaille nuorille enemmän ja laadukkaampia kesätöitä.

Kyläkauppa tarjoaa mielenkiintoisen ja unohtumattoman kesän

Kyläkaupan kesät ovat aina täynnä mielenkiintoisia tapahtumia, joiden keskipisteeseen myös kesätyöntekijät pääsevät. Osa kesätyöntekijöistä pääsee myös kokeilemaan tivolielämää, sillä Kyläkaupan Miljoona Tivoli työllistää muutamia henkilöitä heinä-elokuussa.

Kesätyöstä saatu työkokemus on varsinkin nuorille mittaamattoman arvokasta. Työ Kyläkaupassa on hyvä ponnahduslauta työelämään, sillä asiakaspalvelukokemusta arvostetaan kaikilla aloilla. -Kyläkaupan työtodistusta arvostetaan korkealle myös muissa työpaikoissa ja hyvin hoidettu kesätyö avaa väyliä Kyläkauppaan myös seuraavina sesonkeina, kertoo Arja Jauhiainen.

Perehdytys tärkeää

Kyläkaupalla kiinnitetään paljon huomiota hyvään perehdyttämiseen. Erityishuomio on asiakaspalvelussa ja myyntiosaamisessa. -Arvostamme suuresti nuoria työntekijöitä. He ovat oma-aloitteisia, kehityshalukkaita, ahkeria ja vastuullisia, toteaa Arja Jauhiainen. - Lisäksi heillä on erityistaitoja tietoteknisissä asioissa ja kielitaidossa. Vakituisen henkilöstön tuella kiireisestä ykkössesongista selvitään jälleen kerran hienosti.

Hae kesätöitä Kyläkaupasta: www.tuuri.fi (huom! omat hakulomakkeet yli- ja alle 18-vuotiaille)

« Takaisin