Philips Hue –älyvalaistus esittelyssä Tavarapuodin etupihalla perjantaina klo 12-20 ja lauantaina klo 10-16.

Philips Hue –älyvalaistus esittelyssä Tavarapuodin etupihalla perjantaina klo 12-20 ja lauantaina klo 10-16.

Kyläkaupassa vietetään valopäiviä viikonloppuna

7.10.2015

Philips Hue –älyvalaistus esittelyssä Tavarapuodin etupihalla perjantaina klo 12-20 ja lauantaina klo 10-16.

Valmiina pimeneviin syysiltoihin

Syksyisten iltojen hämärtyessä huomio kiinnittyy valaisimiin – niin sisällä kuin ulkonakin. Valaisimet ovat aina olleet tärkeä osa kodin sisustamista, mutta yhä enenevässä määrin valaisimilla halutaan tehdä myös ulkotiloista, terasseista ja parvekkeista kutsuvan kauniita ja tunnelmallisia.

Viihtyisyyden lisäksi kunnollinen ulkovalaistus tuo turvallisuutta. Monipuolisilla ulkovaloilla voi valaista kaikki pihan yksityiskohdat ja kulmat parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvin toteutettu valaistus luo juuri halutun tunnelman myös kotipihalle. Tärkeitä kohteita pihan valaistuksessa ovat muun muassa kulkureitit, sisäänkäynnit, portaikot, leikkipaikat ja oleskelualueet.

Kyläkaupan valopäivillä hyviä tarjouksia ja asiantuntijoiden neuvoja

Kyläkaupan laajoista valaisinvalikoimista jokainen löytää tarvitsemansa valaisimet sekä sisään että ulos – ja tietenkin Kyläkaupan hinnoin! Asiantuntevat myyjämme auttavat valaisimien valinnassa mielellään. Viikonloppuna vietettävien valopäivien ajan paikalla (perjantaina ja lauantaina) on myös usean maahantuojan ja valmistajan edustajia esittelemässä ja antamassa hyödyllisiä vinkkejä valaisimien hankinnassa ja suunnittelussa.

Tavarapuodin pihalla esittelyssä Hue älyvalaistus

Philips Hue on langaton valaistusjärjestelmä, jota voit ohjata omalla älylaitteellasi. Tähän monikäyttöiseen järjestelmään voi tutustua valopäivien aikana Tavarapuodin etupihalla Hue-kontissa. Hue-asiantuntijat ovat paikalla esittelemässä kätevää ja helposti asennettavaa järjestelmää perjantaina klo 12-20 ja lauantaina klo 10-16. Lisäksi Tavarapuodissa on hyviä tuotetarjouksia Hue-tuotteista.

Hue konttiin on sisustettu olohuone ja lastenhuone. Mustan kontin toinen sivu on läpinäkyvää pleksiä, joten asiakkaat pääsevät konkreettisesti näkemään valaistuksen huoneissa. Kontin valaistusta hallitaan iPadeilla ja Hue tapeillä (langaton kytkin), joita asiakkaat saavat myös itse kokeilla.

« Takaisin