Saija Palin vierailee lauantaina 21.9.2019 Kyläkaupalla kertomassa parhaat vinkit syksyn sisustamiseen.

Saija Palin vierailee lauantaina 21.9.2019 Kyläkaupalla kertomassa parhaat vinkit syksyn sisustamiseen.

Kyläkaupan sisustusviikolta parhaat ideat omaan kotiin

19.9.2019

Tervetuloa tunnelmallinen syksy

Syyskuussa illat pimenevät ja ruskan hienostuneet sävyt valtaavat luonnon. On aika siirtää syksyiset sävyt ja tunnelma osaksi kodin sisustusta – syksyn 2019 trendeissä näkyy nimittäin päällimmäisenä kaipuu luontoon.  Tänä syksynä on lupa villiintyä herkullisista väreistä ja luonnonläheisistä materiaaleista. Aidoilla materiaaleilla ja pyöreillä muodoilla, ilmeikkäillä kuoseilla ja pehmeillä tekstiileillä luodaan ihanaa kotoilutunnelmaa ja helpotetaan vuoden pimeimpään aikaan siirtymistä.

Kyläkaupalla 19.-25.9.2019 vietettävältä sisustusviikolta saa oman kodin laittamiseen paljon ideoita ja inspiraatiota. -Voimassaolevat trendit näkyvät Suomessa aina voimakkaimmin seinäväreissä, tekstiileissä ja pienesineissä eli juuri niissä osioissa, joiden päivittämiseen saa helposti ja edullisesti apua Kyläkaupasta, kertoo Sari Auvinen Kyläkaupan KOTI-osastolta.

Pue koti syksyyn – Saija Palinin vinkit sisustamiseen

Viikon teemaan liittyen Kyläkaupalle saadaan lauantaina 21.9.2019 ammattitaitoinen vieras, sanavalmis ja säteilevä Saija Palin. Sisustusohjelmistakin tuttu Saija kertoo päivän aikana muun muassa luonnonmateriaalien esiinmarssista sekä siitä, miten voi hyödyntää syksyn mausteisia sävyjä sisustuksessa ja miten pienillä sisustustekstiileillä voi muuttaa kodin tyyliä. Häneltä voi käydä kysymässä parhaat vinkit syksyn sisustamiseen tai tulla ihan vain juttelemaan. Saija on paikalla KOTI-osastolla kello 10-16.

Vuoden 2019 trendikkäin teema on kestävyys

Vastuullisuus, ekologisuus, luonnonläheisyys ja kestävyys ovat kuluvan vuoden trendikkäimmät teemat. Tuotteiden pitkäikäisyys ja vastuullinen tuotanto ovat tärkeitä yhä useammalle. Vuonna 2019 kotia sisustetaan pitkällä tähtäimellä, tehdään pitkäikäisiä ja kestäviä valintoja. Jatkuvan kuluttamisen sijaan suositaan ajattomia ja arvonsa säilyttäviä esineitä ja kalusteita.

Persoonallinen koti

Yksi syksyn näkyvimmistä teemoista sisustuksessa on persoonallisuus. Koti on paikka, jossa omat mieltymykset saavat näkyä – kodin pitää olla asujansa näköinen. Nyt saa myös rönsyillä: erilaisuus, outous ja epätäydellisyys on sallittua eikä sisustus saa olla vakavaa. Ei tarvitse valita yhtä tyyliä ja pysyä siinä, vaan sekoittaminen on enemmän kuin sallittua. Täydellisestä, kliinistä sisustuksesta on siirrytty rentoon ja rönsyilevämpään tyyliin, jossa eri aikakauden tyylit saavat olla iloisesti sekaisin – mitä persoonallisempaa, sen parempaa.

Väriä elämään

Värit ovat tehneet paluun sisustukseen. Pitkään hallinneiden valkoisen, harmaan, tumman sekä hillittyjen sinisten tilalle ovat tulleet pirteät värit ja yllättävät väriyhdistelmät. Vaikutteita otetaan värikkäiltä 70- ja 80-luvuilta ja sisustuksen värejä poimitaan myös luonnosta. Syyskuu tuo tullessaan muun muassa syvät konjakin, meripihkan ja luumun värit.

Yksi kauden trendikkäimmistä väreistä on keltainen. Se näkyy esimerkiksi kodin tekstiileissä leijonankeltaisen, vaalean oljen tai lämpimän okran sävyinä. Tänä syksynä ruskea on uusi harmaa – esimerkiksi tummat ja mausteiset ruskean eri sävyt luovat tilaan kodikkuutta ja lämpöä. Saman värin eri sävyjen hyödyntäminen on edelleen vahva trendi. Värejä kannattaa käyttää rohkeasti ja niillä saa leikitellä.

Vaikutteita menneiltä vuosikymmeniltä

Syksyn trendeissä palataan vahvasti menneisyyteen. Vaikutteita poimitaan etenkin 1990-luvuilta, esimerkiksi ysäriltä tutut luonnonväriset rottinkikalusteet ovat nyt in. Rottinkia näkyy nyt myös pikkutavaroissa ja kalusteovissa. Myös seinävaatteet tekevät paluun.

90-luvulta olohuoneen sisustukseen palaa myös lasinen sohvapöytä, joka on rottinkisten ohella kauden trendikkäin huonekalu. Peilit ja peilipinnat ovat taas suosiossa, samoin kulta ja kiiltävät materiaalit, kuten ylellinen sametti ja silkki sekä värillinen kivi ja lasi. Nahka huonekaluissa jatkaa edelleen suosikkina.

Puun käyttö sisustuksessa tukee ekologista ajattelua. Vaalea puu on edelleen ajankohtainen, mutta tumma puu, esimerkiksi petsattu tammi ja pähkinä, tekee myös tuloaan. Puurimoitus on näkynyt seinäpinnoissa jo aiemmin, nyt sitä nähdään enemmän myös huonekaluissa. Huonekaluissa ja kodin muissa ratkaisuissa näkyvät kaarevat linjat: lipastojen kulmat pyöristyvät ja tuoleissa on kaartuvat selkänojat. Kaarevat holvimaiset oviaukot kertovat myös 90-luvun paluusta.

Vihersisustamisen suosio jatkuu edelleen. Viherkasvien rinnalla ja sijaan sisustuksessa näkyvät nyt 90-luvulta tutut heinät ja kuivakukat. Rottingin uuden tulemisen myötä takavuosien inhotuin huonekalu, rottinkinen kukkapylväs on nyt joka kodin halutuin esine.  Jos et ole viherpeukalo, kodin voi koristella kasviaiheisilla tekstiileillä tai tapetilla. Kuoseissa vallalla ovat voimakkaat kukkakuviot, juutti, pellava ja monenlaiset vesikasvit taas näkyvät koreissa, tableteissa ja piensisustustuotteissa. Matoilta haetaan nyt näyttävyyttä, rouheaa tekstuuria tai erikoista muotoa.

Sisusta valoilla

Suomessa pimeää vuodenaikaa riittää. Sekä sisä- että ulkovalaisimet ovatkin hankinta, joissa ei kannata tinkiä, sillä ne ovat käytössä suurimman osan vuodesta.

Sisustuksessa suositaan nyt rakenteisiin upotettavia ja kiintokalusteisiin piilotettavia led-valaisimia, spotteja, listoja ja nauhoja. Riippu-, lattia- ja pöytävalaisimilla on silti edelleen sijansa kodeissa. Niillä on helppo luoda tunnelmaa, lisätä näyttävyyttä tilaan kuin tilaan ja tuoda valoa sinne missä sitä tarvitaan. Muodissa ovat myös erilaiset sähkökäyttöiset koristevalot, jotka saavat monesti seurakseen oikeita kynttilöitä ja lyhtyjä.

Koristevaloilla voi luoda myös ulkotiloihin upeita näkymiä, joista voi nauttia iltojen hämärässä myös sisältä käsin. Valaisimista tai useamman valaisimen ryhmästä saa tehtyä esimerkiksi upean katseenvangitsijan ulos oleskelualueen reunalle.  

Valitse itselle sopivin tyyli

On tietenkin selvää, ettei kaikkia trendejä ole tarkoitus tuoda omaan kotiin. Trendejä voi soveltaa monin eri tavoin ja käyttää itseä eniten miellyttäviä ideoita. Tärkeintä on muistaa, että kodin täytyy näyttää itselle sopivalta, viihtyisältä kodilta eikä sisustuslehden sivulta. Trendikkäintä on käyttää rohkeasti omaa tyyliään ja valita aidosti omanlaiset vaihtoehdot.

« Takaisin