Kyläkaupan Ruokapuodin runsaasta valikoimasta saa kaiken tarvittavan joulun herkutteluun.

Kyläkaupan Ruokapuodin runsaasta valikoimasta saa kaiken tarvittavan joulun herkutteluun.

Kyläkaupan Ruokapuoti on valmiina jouluun

3.12.2020

Pian on taas vuoden odotetuimman ruokajuhlan aika. Jouluun ja sen yhteen kohokohtaan, jouluateriaan on aikaa kolme viikkoa. Jouluherkuista haaveilun ja niiden hankinnan voi aloittaa Kyläkaupan Ruokapuodista, jossa vietetään parhaillaan joulunavausta. Jouluajan alkamisen kunniaksi Ruokapuodissa voi lauantaina 5.12. viettää jouluostosten lomassa mukavan hengähdystauon glögi- ja piparitarjoilun äärellä. Glögiä on tarjolla kello 12-17.

Joulupöydän tarjottavat kannattaa erityisesti tänä vuonna hankkia hyvissä ajoin ja samalla helpottaa kiirettä, joulustressiä ja välttää viime hetken ruuhkat. Ruokapuodin runsaasta valikoimasta ja upean jouluisista esillepanoista saa hyviä ideoita ja apuja joulupöytään.

Kinkku on edelleen joulupöydän suosituin ruoka

Perinteisesti jouluaterialla tarjolla on kinkun lisäksi joululaatikoita, rosollia ja riisipuuroa, mutta nykyään jouluruokaan halutaan monesti modernia vivahdetta ja vaihtelua lisäämällä tarjolle esimerkiksi useaa lajia kalaa, mätiä tai yhä enenevässä määrin poroa. Myös joulutortut saavat koko ajan uusia herkullisia täytteitä - perinteisen luumun lisäksi suureen suosioon ovat nousseet erityisesti erilaiset marmeladimakeiset. Joulupöytään katetaan nykyään myös paljon erilaisia juustoja ja niihin sopivia hilloja.

Vaikka kala- ja kasvisruokien suosio on kovassa nousussa, joulupöydän suosituin – ja odotetuin – ruokalaji on yhä kinkku. Tutkimusten mukaan kahdeksaan kotitalouteen kymmenestä ostetaan kinkku. Kyläkaupassa kinkkuvalikoima on tällä hetkellä parhaimmillaan ja kauppa niiden osalta käy vilkkaana. - Kannattaa kuitenkin olla ajoissa asialla, että saa varmasti toiveiden mukaisen kinkun, vinkataan Ruokapuodista.

Herkuttelu kuuluu jouluun

Tänä vuonna joulua ei välttämättä vietetä aivan tavalliseen tapaan, mutta se on entistä suurempi syy aloittaa joulun tunnelman fiilistely vaikka heti – joulua voi viettää pienesti vaikka joka päivä esimerkiksi jouluherkkuja nauttimalla. Pipareiden, joulutorttujen ja muiden joululeivonnaisten leipominen ja niiden herkulliset tuoksut virittävät omalta osaltaan mielen joulun tunnelmaan ja tekevät sen odotuksesta mukavaa. Ja mikäpä paremmin lämmittäisi koleina joulunalusiltoina kuin höyryävä glögi.

Tulevana jouluna viihdytään kotona ja laitetaan joulua koko perheen voimin jo hyvissä ajoin. Perheet panostavat haastavan vuoden jälkeen yhdessäoloon, lahjoihin, kodin laittamiseen ja jouluruokiin ulkomaanmatkojen sijasta. Joulunviettotavat ja -perinteet ovat perheissä erilaisia, mutta kaikkien joulua yhdistää varmasti jouluaterian tärkeys. Vuoden herkullisin juhla antaa luvan nauttia hyvästä ruuasta, läheisistä, perinteistä ja tunnelmasta kiireettä.

« Takaisin