Kyläkaupan Pihamyymälästä kaikkea kaunista syyspuutarhaan. Pihamyymälä palvelee joka päivä klo 9-20.

Kyläkaupan Pihamyymälästä kaikkea kaunista syyspuutarhaan. Pihamyymälä palvelee joka päivä klo 9-20.

Kyläkaupan Pihamyymälästä kaikki syyspuutarhaan

23.9.2021

Kyläkaupan Pihamyymälän ensimmäinen kesä uudella paikalla on kääntynyt syksyyn ja samalla myös valikoima vaihtuu syksyisempään - myyntiin ovat jo saapuneet erilaiset syyskasvit, kanervat ja callunat. Saatavana ovat myös syksyllä ajankohtaiset mullat, lannoitteet ja katteet sekä syksyllä istutettavat kukkasipulit. Myös syysistutettavia taimia on vielä hyvä valikoima.

Kaunista ja kestävää pakkaskaudeksi

Suomen syksy on arvaamaton. Lämpöä ja aurinkoa saattaa riittää kauan tai pakkaskausi voi alkaa varhain. Kesäkukat kuitenkin ränsistyvät viilenevien ilmojen myötä paljon ennen pakkasia, joten nyt on aika istuttaa niiden tilalle jotain helppohoitoista ja kestävää. Kyläkaupan Pihamyymälästä voi kätevästi hankkia kaikkea kaunista kotipihan piristykseksi.  

Pakkasellakin kauniina säilyvät havukasvit, aitokanerva eli calluna ja kellokanerva. Ulkomuratti saattaa jäätyä koristeelliseksi ja hopealanka säilyy kuivanakin. Havut ovat kauniita istutuksissa, samoin mustikanvarvut sekä ruskan värittämät lehtipuiden ja pensaiden oksat.

Kellokanerva on jo pitkään ollut syksyn ykkössuosikki. Saatavana on perinteisen punaisen lisäksi myös muita sävyjä sekä monivärisiä kasveja.  Calluna on perinteistä kellokanervaa kestävämpi vaihtoehto. Eri värejä, kukkamuotoja ja kasvutapoja on useita.  Callunoita myös värjätään, joten rohkeampiakin sävyjä löytyy paljon. Calluna sopii mainiosti myös istutuksiin ja asetelmiin muiden kasvien kanssa.

Hoida syyskasveja oikein

Aito- ja kellokanervat ja havut voi istuttaa joko ruukkuun tai maahan. Käytä istutuksessa puutarha-, kesäkukka- tai kukkamultaa. Mitä suurempaan ruukkuun istutuksen teet, sen helpompaa on hoitaminen ja kasvien pitäminen kosteina. Hyvin hoidettu ja kasteltu kanerva myös kestää kylmää paremmin. Hyvin hoidettuna kellokanervat ja aitokanervat on mahdollista saada kestämään kauniina kevääseen asti. Muistathan kuitenkin varmistaa, että ruukkusi ovat pakkasenkestäviä.

Viherpeukaloiden paratiisi

Pihamyymälässä on valinnanvaraa puutarhan lisäksi myös kotiin. Myynnissä on esimerkiksi laaja valikoima erilaisia viherkasveja. Pihamyymälän viherkasvitarjonta eroaa Tavarapuodin kukkaosaston tarjonnasta jonkin verran paitsi lajien puolesta, myös kasvien koossa – Pihamyymälässä myynnissä ovat kookkaammat viherkasvit. Lisäksi Pihamyymälästä voi hankkia erilaisia kukkivia ruukkukukkia, esimerkiksi ruusubegonioita tai krysanteemeja vaikkapa tuliaisiksi. Tämän hetken sisustustrendeissä paljon esillä olevia ja erittäin suosittuja kuivakukkia on myös myynnissä kattava valikoima.

« Takaisin