Kuvassa kaikkien palkitut. Kuvasta puuttuu 3.-4.-luokkalaisten sarjassa kilpaillut Samu Koivunen.

Kuvassa kaikkien palkitut. Kuvasta puuttuu 3.-4.-luokkalaisten sarjassa kilpaillut Samu Koivunen.

Kyläkaupan Mini Miljoona Pilkki järjestettiin jo kahdeksatta kertaa

16.3.2017

Maailman erikoisin lasten pilkkikilpailu - kaikki ilmaista


Kyläkaupan Mini Miljoona Pilkki järjestettiin jo kahdeksatta kertaa                

 

                                                                

Viime sunnuntaina pilkittiin Kyläkaupan perinteinen Mini Miljoona Pilkki. Kyläkaupan järjestämä lohipilkkikilpailu on ainutlaatuinen koko maailmassa, sillä se on lapsille ilmainen eikä aikuiset pääse osallistumaan siihen edes rahalla. Yli miljoonan sentin palkintomahdollisuudet ja kaunis kevättalvisää aurinkoineen houkuttelivat tänä vuonna ennätyssuuren määrän osallistujia. Valtavan palkintomahdollisuuksien lisäksi jokainen osallistuja sai lohdutuspalkinnoksi herkullisen hampurilaisaterian Kyläkaupan Burgerista. Tänä vuonna osallistujia oli yhteensä 253 lasta. 

 

Pieniä pilkkijöitä suosi kalaonni, sillä lohta nousi yhteensä huikeat 45,4 kiloa. Tänä vuonna eskarilaisten sarjan voiton vei Matias Kivinummi komealla yhteistuloksella 4,710 kg, joka oli myös koko kisojen suurin yhteistulos. Toisen sijan pokkasi Miro Möttönen tuloksella 1,580 kg ja kolmas sija meni Neela Mastosalolle tuloksella 1.260 kg.

 

 

Merkattuja lottopottilohia nousi yhteensä kaksi kappaletta, jotka oikeuttivat kaksi onnekasta lasta 100 euron lahjakorttiin Kyläkauppaan.

 

Sarjojen kolmen kärki 2017: 

 

Eskarilaiset

1. Kivinummi Matias, Peränne 4.710 kg

2. Möttönen Miro, Kauhava 1.580 kg

3. Mastosalo Neela, Tuuri 1.260 kg

 

1. – 2. Luokka

 

1. Paloniemi Topi, Louko 3.680 kg

2. Marttila Emmi, Killinkoski 2.830 kg

3. Kukko Joona, Korpilahti 2.380 kg

 

3. – 4. Luokka

 

1. Ruotsalainen Kati, Taipalus 2.970 kg

2. Rantakangas Aleksi, Lehtimäki 2.280 kg

3. Koivunen Samu, Ähtäri 2.210 kg

 

5. – 6. Luokka

 

1. Hyyppä Vertti, Kokkola 1.390 kg

2. Heikkilä Lauri, Peräseinäjoki 1.260 kg

3. Pekkala Veera, Virrat 1.230 kg

« Takaisin