Miljoona Koira tuo Tuuriin lähes 3000 koiraa 11.-12.6.2022.  Kuva: Erja Pekkala.

Miljoona Koira tuo Tuuriin lähes 3000 koiraa 11.-12.6.2022. Kuva: Erja Pekkala.

Kyläkaupan Miljoona Koira kerää koiraihmiset Tuuriin

8.6.2022

Lähes 3000 koiraa valtaa Kyläkaupan viikonloppuna

Suosittu Miljoona Koira on ollut jo vuosien ajan Suomen suurimpien kaikkien rotujen näyttelyjen joukossa. Tänä vuonna jo kuudettatoista kertaa järjestettävä näyttely kerää 11.-12.6.2022 Kyläkaupan hiekkakentälle valtavan määrän koiria taustajoukkoineen, koiratarvikemyyjiä ja tietenkin runsaslukuisen yleisön. Miljoona Koira 2022 tarjoaa tuttuun tapaan mielenkiintoista katseltavaa ja seurattavaa koko perheelle.  Näyttelyn järjestää Etelä-Pohjanmaan Kennelpiiri yhteistyössä Kyläkaupan kanssa.

Huikea määrä osallistujia

Palkintotuomareina toimivat ammattitaitoiset kotimaiset tuomarit arvostelevat Kyläkaupan hiekkakentällä näyttelykehissä kahden päivän aikana lähes 3000 koiraa ja yli 200 eri koirarotua.

Lauantaina 11.6. arvostellaan FCI:n roturyhmät 2, 4, 6, 9 ja 10 eli pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat, mäyräkoirat, ajavat ja jäljestävät koirat, seurakoirat ja kääpiökoirat sekä vinttikoirat. Sunnuntaina 12.6. arvosteluvuorossa ovat roturyhmät 1, 3, 5, 7 ja 8 eli lammas- ja karjakoirat, terrierit, pystykorvat ja alkukantaiset koirat, kanakoirat sekä noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat. Näyttelyssä arvostellaan myös pennut ja molempina päivinä BIS-juniorikehät.

Alle 13-vuotiaat ilmaiseksi

Näyttely järjestetään Kyläkaupan tapahtuma-alueella Ruokapuodin kultaista linnajulkisivua vastapäätä, joen toisella puolella. Tapahtumaan saapuvilla on käytössään erinomaiset paikoitusalueet aivan näyttelyalueen läheisyydessä. Tilava hiekkakenttä antaa yleisölle hyvät mahdollisuudet tutustua erilaisiin koirarotuihin ja näyttelyiden maailmaan lähietäisyydeltä. 

- Sekä järjestäjien että näyttelyyn osallistuvien kannalta Kyläkauppa tarjoaa upeat puitteet, kaikki tarvittava on aivan käden ulottuvilla, Etelä-Pohjanmaan Kennelpiirin Sari Ylipelkonen kiittelee. Majoittumista helpottaa aivan lähietäisyydellä oleva karavaanarialue Onnela ja ostoksille Kyläkauppaan pääsee helposti. Näyttelypäivien aikana nälkäkään ei varmasti yllätä, sillä Kyläkaupan monipuolinen ravintolamaailma tarjoaa mieluisia vaihtoehtoja koko perheen herkutteluun. 

Miljoona Koiran näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Helena Salokangas kertoo, että näyttely on saanut kiitosta kaikilta tahoilta - niin järjestäjiltä, yhteistyökumppaneilta, osallistujilta kuin yleisöltäkin.  -Osaava henkilökunta ja ammattimaiset tuomarit yhdessä iloisen ilmapiirin ja loistavien olosuhteiden kanssa tekevät Miljoona Koirasta näyttelyn, jonne koiraväki tulee mielellään.

Liput näyttelyyn maksavat 5 €. Alle 13-vuotiaat pääsevät näyttelyalueelle sisään ilmaiseksi.

« Takaisin