
Uudistunut Kyläkaupan Herkkutori Ruokapuodissa toivottaa asiakkaat tervetulleeksi ostamaan tuoreita liha- ja kalatuotteita sekä valmiita ateriaratkaisuja ja salaatteja.
Kyläkaupan Herkkutori uudistui
30.6.2026

Ruokapuodista kattava valikoima tuoreita liha- ja kalatuotteita
Kyläkaupan Ruokapuodin palvelutiskillä, Herkkutorilla on myyty tuoreita liha- ja kalatuotteita sekä valmista ruokaa ja salaatteja jo vuosien ajan. Kesän alussa Herkkutori remontoitiin ja uudistettiin, kirjaimellisesti lattiasta kattoon. Muutostyöt valmistuivat sopivasti kiireisen kesäsesongin alkuun ja toivat kaivattua lisävolyymiä – remontti muun muassa kolminkertaisti valmiiden ja itsepakattujen ateriaratkaisujen hyllymetrit, lopputulemana hurjat 32 hyllymetriä. Uudistustyöt tehtiin palvelemaan tämän päivän asiakastarpeita ja kuunnellen asiakkaiden toiveita.
Uudistus tuli tarpeeseen, sillä esimerkiksi valmiiden ateriaratkaisujen, sushien, välipalojen ja salaattien menekki on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi. Niiden lisäksi Herkkutorilla on myynnissä todella kattavasti tuore- ja savukalaa sekä tietenkin lihaa. Herkkutorin aukioloaikoina myös grilli on kuumana ja sieltä myyntiin valmistuu nopeita lämpöisiä ateriaratkaisuja. -Näin grillikauden käydessä kuumana Herkkutori on ohittamaton grilliherkkujen ostospaikka – tietenkin Kyläkaupan edullisin hinnoin, vinkataan Ruokapuodista.
Herkkutorin valikoimaa päivitetään koko ajan paitsi sesonkien myös asiakkailta tulleiden toiveiden mukaan. -Haluamme kiittää asiakkaitamme onnistuneen valikoiman muodostumisesta. Totta kai kehitystyö jatkuu koko ajan ja toivomme myös tulevaisuudessa asiakkailtamme palautetta ja toiveita valikoiman suhteen. Suomen onnistunein valikoima on yhteistyön tulosta, kiittelee Ruokapuodin henkilökunta.