Eveliina Niemi (vas.) kannustaa kaikkia Kuntoloikkaan. Liikutettavana kuvassa Järvilakeuden kansalaisopiston rehtori Leea Keto sekä Päivi Kultalahti Aisaparin Kylille-hankkeesta.

Eveliina Niemi (vas.) kannustaa kaikkia Kuntoloikkaan. Liikutettavana kuvassa Järvilakeuden kansalaisopiston rehtori Leea Keto sekä Päivi Kultalahti Aisaparin Kylille-hankkeesta.

Kuntoloikka kannustaa liikkumaan

27.8.2020

Tomi Olli

Järvilakeuden kansalaisopisto on käynnistänyt hankkeen, jonka päätavoitteena on alueen asukkaiden fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen sekä sairauksien ennaltaehkäisy liikunnan tuottamien terveyshyötyjen avulla. Toinen tärkeä tavoite on uusien palvelumuotojen kehittäminen sekä niiden myötä palvelujen saavutettavuuden ja tavoittavuuden paraneminen, mikä osaltaan lisää kuntien elinvoimaa ja vetovoimaa. Hanke on saanut Aisaparin kehittämisapurahaa.

Projektipäällikkö Eveliina Niemen mukaan hankkeessa on keskeistä eri toimijoiden kuten yhdistysten, yrittäjien, kuntien liikuntapalveluiden ja kansalaisopiston välisen yhteistoiminnan kehittäminen.

- On tärkeää saada tarjonta kohtaamaan kysyntä. Se edellyttää, että toimijoiden on tehtävä entistä enemmän yhteistyötä päällekkäisyyksien ja pirstaleisuuden torjumiseksi. Yhteistyöllä voidaan vaikuttaa myös kysynnän kasvattamiseen niin, että palvelut tavoittavat uusiakin käyttäjäryhmiä.

 

Kattavalla tavoittavuudella

Niemi muistuttaa, että hankkeella halutaan tavoittaa nekin ihmiset, jotka eivät muuten liikkuisi.

- Tavoitteena on motivoida heitä liikkumaan ja sen kautta parantamaan terveyttään sekä löytämään liikunnan ilo.

- On myös tärkeää huomioida ne kuntalaiset, joiden osallistumattomuuden syynä ovat esteettömyyden tai saavutettavuuden ongelmat. Näihin liikkumista ehkäiseviin asioihin pyritään löytämään ratkaisuja.

Hankkeen tavoitteena on myös luoda liikuntaan liittyviä vetovoimaisia palveluja uusille kohderyhmille kuten osa-aika-asukkaille ja matkailijoille. Näin liikuntatilat ja -alueet saadaan paremmin hyötykäyttöön, milloin kylien, yhdistysten ja yritysten liikuntatiloille avautuu lisää mahdollisuuksia.

Hankkeen merkeissä järjestetään syksyn aikana kuusi kylätapahtumaa eri kylätaloilla Kauhavan, Evijärven ja Lappajärven alueella yhdessä Kylille-hankkeen sekä Koneella koolle -hankkeen kanssa.

- Ensimmäinen tapahtuma on 6.10. Alahärmän kotiseututalolla kello 18-20. Tapahtumissa on luvassa kuntovinkkejä, turvallisuustietoa, aivojumppaa sekä muuta mukavaa tekemistä koko perheelle.

- Tapahtumissa järjestetään myös kylien välinen kolmen lajin kisailu. Kuntoloikka vierailee syksyn aikana lisäksi Aijjoos-kerhoissa kertomassa hankkeesta ja antamassa liikuntavinkkejä, Niemi kertoo.

« Takaisin