Annu Ridanpää-Taittonen lukee Tasavallan Presidentin neuvoskirjeen sisältöä Pentti Turuselle. Tukijoiden edustajat Asko Peltola, Jussi Töyrylä, Lasse Anttila, Teemu Puolijoki ja Anne Haapa-aho odottavat onnitteluvuoroaan.

Annu Ridanpää-Taittonen lukee Tasavallan Presidentin neuvoskirjeen sisältöä Pentti Turuselle. Tukijoiden edustajat Asko Peltola, Jussi Töyrylä, Lasse Anttila, Teemu Puolijoki ja Anne Haapa-aho odottavat onnitteluvuoroaan.

Kuntatalous ollut 2000 -luvulla merkittävän tärkeässä roolissa

25.5.2022

Kunnallisneuvos Pentti Turunen:

Kuntatalous ollut 2000 -luvulla merkittävän tärkeässä roolissa

Taisto Järvinen

Kuortaneen kunta on pärjännyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana hyvin, mitataan lukemia millä mittarilla tahansa. Kun pienehkön maalaispitäjän tulos on reippaasti plusmerkkinen, työttömyysaste on jopa alle neljä prosenttia ja väkiluku pysyy samoissa lukemissa, jopa lisääntyy ja kaiken lisäksi kunnassa on tehty isoja investointeja, voidaan puhua kunnan menestystarinasta.

Aivan nappia painamalla ei Kuortaneen kunnan hyviin tuloksiin ole päästy. Reilu vuosi sitten kunnanjohtajan tuolilta eläkkeelle jäänyt ja perjantaina Tasavallan Presidentin myöntämän kunnallisneuvoksen arvonimeen liittyvän kirjeen vastaanottanut Pentti Turunen sanoi neuvosjuhlan puheessa, että kuntatalous on ollut tärkeässä roolissa 2000-luvulla.

- Olemme saaneet pidettyä talouden hyvällä tasolla. Meillä on maakunnan alhaisin tuloveroprosentti ja kiinteistövero lähellä alhaisinta mahdollista.

- Kuortaneen hyvästä tilanteesta ei ansioita voida yksilöidä, vaan yhteistuumin olemme vieneet asioita eteenpäin. Olen saanut nauttia päättäjien luottamusta, ja neuvotella mm. toistakymmentä maakauppaa, jotka luottamushenkilöt ovat hyväksyneet.

Yhteistyötä Kuortaneen urheiluopiston kanssa Turunen piti myös merkittävänä pitäjän ja koko seutukunnan menestyksen kannalta. Kyse on ollut varsin merkittävistä rakennushankkeista, jotka on saatu maaliin hyvissä merkeissä.

Kuortaneen kunnanjohtajaksi Pentti Turunen on tullut 1.2.2001 oltuaan sitä ennen Viitasaaren, Kuhmoisten, Pattijoen ja Tuuloksen kunnansihteerinä tai kunnanjohtajana.

-Kuortane on ollut tärkeä paikka minulle ja perheelleni. Lapsemme on syntynyt täällä ja omakotitalo on rakennettu tänne. Nämä ovat asioita, jotka sitouttavat Kuortaneelle. Nyt on nöyrän kiitoksen aika, Pentti Turunen sanoi.

Yhteistyötaitoja ja talousosaamista

Onnittelupuheessaan Kuortaneen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Annu Ridanpää-Taittonen antoi paljon painoarvoa Pentti Turusen yhteistyötaidoille eri tahojen suuntaan. Samaan kastiin hän luki hänen talousosaamisensa.

- Pentti Turusen yhteistyötaidot ovat mahdollistaneet Kuortaneen vahvan kehittymisen osana Kuusiokuntia. Erityisen tärkeänä Turunen on nähnyt koko Seinäjoen kaupunkiseudun vahvistamisen ja kehittämisen, jota on hänen virka-aikana viety eteenpäin alueen kuntien yhteistyön kautta.

- Turusen talousosaaminen ja hänen laaja kokonaisnäkemyksensä eri kysymyksistä on ollut vahvuutena kunnan talouden säilymiseen hyvänä viimeisten vuosien mittavien investointiohjelmien läpiviemisestä huolimatta.

Juhlassa tukijoiden puheenvuoron käyttänyt Kuortaneen urheiluopiston toimitusjohtaja Jussi Töyrylä sanoi 2000-luvun kehitystrendien olleen sen tyyppisiä, että ne eivät välttämättä ole olleet hyviä pienehköille kunnille, kuten Kuortaneelle.

- Kuortaneella on silti ollut hyvä kehitys. Muuttovirtaa on enemmän Kuortaneelle, kuin pois Kuortaneelta. Kokonaistilanne on hyvä väen ikääntymisestä huolimatta.

- Kunnanjohtajan tehtävä ei tulevaisuuden näkymien valossa ole helppo. Kuortane on kuitenkin kokoaan isompi kunta, niinpä luotamme edelleen yhteistyön voimaan kunnan ja urheiluopiston kesken. Merkittävää on se, että Pentti Turusen kunnanjohtajuuden aikana urheiluopistolla on rakennettu noin 50 prosenttia nykyisestä rakennuskannasta ja henkilöstön määrä on kaksinkertaistunut.

« Takaisin