Kukonhiekka on rakennettu Pieni-Lumperoinen järven rantamaisemaan.

Kukonhiekka on rakennettu Pieni-Lumperoinen järven rantamaisemaan.

Kukonhiekka pitää pintansa

1.8.2019

-Saarijärven huvikeskuksen huippuohjelmat, palvelu ja luonto ovat suosion avaintekijät

Taisto Järvinen

Saarijärven Pullistuksen Huvikeskus Kukonhiekan toiminta on käynnistynyt vuonna 1956. Kuluneet 63 vuotta eivät toki ole olleet veljeksiä, mutta Kukonhiekka vetää tanssijoita tänä päivänä ihan hyvin.

Pullistuksen toiminnanjohtaja ja Kukonhiekan toimintaa vetävä Pekka Rantala sanoo tanssi-iltojen kävijämäärien olleen viime vuosina melko samanlaisia.

  • Illan ohjelma, sää ja tapahtumien päällekkäisyydet vaikuttavat tietenkin hieman kävijämääriin. Ohjelmat on pyritty pitämään sillä tasolla, että musiikki sopii tanssikenkiin ja esiintyjät ovat ehdotonta kärkijoukkoa. Kukonhiekka on lisäksi yksi harvoista tanssilavoista, joissa on illan aikana kaksi yhtyettä.
  • Luotamme siihen, että tanssit jatkuvat myös tulevaisuudessa, eikä 63 vuoden toiminnasta huolimatta olisi tarvetta siirtyä eläkkeelle. Ohjelmia rakennettaessa pitää olla hereillä siitä, mihin suuntaan musiikkimaailmassa mennään ja kuka artisteista vetää.
  • Tarkoitus on tehdä tanssitoimintaa täysillä ja mahdollisimman kovilla ohjelmilla, onhan Kukonhiekka seuramme tärkein tulonlähde, Pekka Rantala sanoo.

Aikakaudet ja tyylit muuttuvat myös tanssin maailmassa. Selvää on kuitenkin se, että tanssittavan musiikin suosio on pääroolissa. Kokeiluja kuitenkin tehdään ja tiettyjä riskejä otetaan myös Kukonhiekassa. Noin 30:n viihdeillan joukkoon sopii muutama pop-rock ilta, mm. huomenna lauteille nousee Kolmas Nainen.

Kovilla ohjelmilla

Kukonhiekassa tämän vuoden tanssikausi on käynnistynyt vapunaattona. Kausi jatkuu lokakuun 12. päivään saakka, jolloin yhteistyökumppani Summassaari avaa tanssikautensa. Kesän ohjelma on kovaa luokkaa. Illan kahden yhtyeen kattauksessa ovat joinakin iltoina molemmat kärkiesiintyjiä. Laadukkaat esiintyjät varmistavat yleisölle hyviä tanssielämyksiä.

  • Ensi lauantaina esiintyy Jari Sillanpää, ja edelleen Aki Samuli, Markku Aro, Matti ja Teppo sekä Eija Kantola. Syyskuussa tulevat Yölintu, Finlanders, Taikakuu ja Teemu Roivainen. Lokakuussa esiintyvät vielä Kyösti Mäkimattila sekä Lasse Hoikka ja Suovarit.

Pekka Rantala sanoo, että Kukonhiekkaan voi yhtä hyvin tulla kuuntelemaan musiikkia ja katsomaan omaa suosikkia. Tanssiminen ei tokikaan ole ainoa tarkoitus tulla taloon. Karaoke on edelleen hyvässä suosiossa, niinpä alakertaan voi tulla laulamaan jokaisena tanssi-iltana.

  • Tansseista haetaan elämyksiä, ja onhan tanssiminen harrastus ja tunnetusti hyvää kuntoliikuntaa.
  • Me liikutamme Kukonhiekassa kesän aikana kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kukonhiekan tansseissa on vuosikymmenien saatossa ollut hyvän matkaa toista miljoonaa kävijää. Järjestämme myös tanssikursseja.

Kukonhiekkaa on mahdollisuus myös vuokrata erilaisiin juhliin ja tilaisuuksiin.

Kukonhiekan
Huvikeskus
Kukonhiekantie 35
43101 Saarijärvi
040 540 2086

www.kukonhiekka.fi

« Takaisin