Maria Viita-aho-Tohni vakuuttaa Kotimaton tarjonnan olevan kattava.

Maria Viita-aho-Tohni vakuuttaa Kotimaton tarjonnan olevan kattava.

Kotimatosta monipuolista ilmettä sisustukseen

1.4.2020

Tomi Olli

Seinäjoella toimivan Kotimaton juuret ulottuvat 1980-luvulle saakka, kun Matti ja Anne Kari perustivat yrityksen. Tällä hetkellä pääosan Kotimatosta omistaa vajaat kolme vuotta sitten ruoriin siirtynyt Maria Viita-aho-Tohni. Pienellä osuudella mukana on myös hänen poikansa Taavi Hanhisalo.

- Yrityskauppa tuli ajankohtaiseksi monien asioiden summana. Lopulta kaupat syntyivät varsin nopeasti, ja siirryin Kotimaton johtoon, Viita-aho-Tohni kertoo.

Kotimaton tarjonnasta löytyvät matot kaikkiin kodin tiloihin. Niitä menee paljon myös erilaisiin julkisiin tiloihin kuten päiväkoteihin ja toimistoihin. Yrityksen vahvuus on mahdollisuus toimittaa mattoja asiakkaan toiveiden mukaan erikokoisina ja jopa muotoisina.  Kotimatossa tehdään myös käytävämattoja rullilta omilla mitoilla, ja lisäksi pyöreät matot ovat löytäneet paikkansa suomalaisissa kodeissa.

- Valikoimassamme on esimerkiksi Suomen suurimman mattojenvalmistajan VM Carpetin mattoja sekä singaporelaisen suunnittelijan Tiffany Loyn suunnittelemia mattoja, joiden osalta olemme Suomen ainoa jälleenmyyjä.

- Valikoimamme on kokonaisuudessaan todella laaja. Olen varma, että saamme toimitettua lähes jokaiselle asiakkaalle juuri hänen haluamanlaisensa matot. Autamme luonnollisesti tarpeen mukaan myös sopivan maton valinnassa, Viita-aho-Tohni sanoo.

 

Värit suosiossa

Viita-aho-Tohnin mukaan värikkäämpien mattojen suosio on selkeässä kasvussa. Tällä saralla kysyttyjä ovat muun muassa vihreänkeltaiset sekä keltaiset matot, jonkin verran kysytään myös turkoosia.

- Näitä on helppo toteuttaa kotimaisiin puuvillamattoihin. Lisäksi käytetään paljon luonnonkuituisia mattoja, joiden lisäksi uusi trendi ovat juutti- ja hamppumatot.

- Väreillä haetaan yhteensopivuutta myös muuhun sisustukseen kuten esimerkiksi verhoihin, sohvaan sekä tapettiin. Väreistä suosiossa on myös toki edelleen harmaa sekä sen rinnalle aiempaa vahvemmin noussut beige. Väreillä halutaan samalla hakea pirteyttä sisustukseen ja elämään. Näkisin tässä hetkessä tuulahduksia 1960- ja 1970-luvun värimaailmasta.

Kotimaton asiakkaista valtaosa tulee noin sadan kilometrin säteeltä. Tärkeässä roolissa on myös osoitteessa www.kotimatto.fi toimiva nettikauppa, jonka välityksellä mattoja myydään eri puolelle Suomea.

- Monet asiakkaat ovat tehneet kauppaa jo entisten omistajien kanssa, eli he ovat olleet Kotimaton tuttuja vuosien ajan. Tuntuukin mukavalta, että he ovat edelleen asiakkaina.

Seinäjoen myymälässä on kattavan mattovalikoiman lisäksi tarjolla muun muassa Porin Villa ja Peite Oy:n luonnonkuituisia patjoja, petauspatjoja, täkkejä sekä tyynyjä. Yrityksen tarjontaan kuuluu lisäksi kanttauspalvelu. Kotimatto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 10-18 ja lauantaisin kello 10-15.

« Takaisin