Mattokutomo Mallan Kauhavalla kudotuissa matoissa näkyy Milla Kemppaisen työn jälki.

Mattokutomo Mallan Kauhavalla kudotuissa matoissa näkyy Milla Kemppaisen työn jälki.

Kotimatossa on alennusmyynti

28.12.2022

Tomi Olli

Kotimaton myymälässä Seinäjoella rävähtää, sillä vuodenvaihteen jättialennuksissa on tarjolla laadukas valikoima kotimaisia ja ulkomaisia mattoja. Jälkimmäinen sen vuoksi, ettei Suomessa valmisteta aivan kaikenlaisia mattoja.

Yksi kotimaisten mattojen tekijä on Mattokutomo Malla, joka on Kotimaton omistajan Maria Viita-aho-Tohnin toinen yritys. Mattokutomo Mallassa valmistuu monenlaisia sileäpintaisia mattoja kuten puuvilla- ja puuvillapaperinarumattoja. Matot sopivat käytettäväksi lattialämmityksen kanssa sekä myös allergisille.

- Nämäkin matot ovat kolmenkymmenen prosentin alennuksessa loppiaisen jälkeiseen lauantaihin saakka. Koska varastoa on kertynyt, haluamme tarjota näitä käytössä kestäviä mattoja asiakkaille mukavaan hintaan.

- Mattoja käytetään myös päiväkodeissa ja sellaisissa julkisissa tiloissa joihin halutaan kotoisaa tunnelmaa tyylikkäästi ja kestävästi.

Mattokutomo Mallan toimintaa on myös kehitetty. Viimeisin uutuus on kaksi metriä leveä mattokone, jonka ansiosta asiakkaille voidaan tarjota entistäkin leveämpiä mattoja sekä myös esimerkiksi 100 ja 120 senttiä leveitä mattoja.

- On myös tärkeää, että hukkaa syntyy kaksi metriä leveiden mattojen osalta aikaisempaa vähemmän. Tämä sen vuoksi, että koot leikataan leveästä matosta pienemmäksi ja jäljelle jäävästä puolesta saadaan vakiomittaisia mattoja.

Viita-aho Tohni vakuuttaa asiakkaita kuunneltavan samalla herkällä korvalla.

- Pyrimme ottamaan asiakkaiden toiveita ja tarpeita huomioon. Isot koot ovat myös kysyttyjä kudotuissa matoissa, joita voidaan käyttää molemmin puolin. Kutomon toimintaan kuuluu edelleen myös mattotukkien loimausta ja asiakkaiden omienkin mattojen kanttausta.

- Haluamme säilyttää mattojen tuotantoa Suomessa niin osaamisen kuin tuotantolaitteidenkin osalta. Pidämme tärkeänä, että meillä on omaa valmistusta myös tekstiilialalla.

 

Erinomainen villa

Villamatot ovat aina toimiva ratkaisu, mutta erityisesti talvikuukausina villan lämpö tuntuu mukavalta. Villan hieno ominaisuus on myös helppo puhdistuvuus.

- Villa on luonnostaan likaa hylkivä, ja puhdistuminen jatkuu itsekseen tahran pyyhkimisen jälkeenkin. Villamatto toimii myös takkahuoneessa, koska se on heikosti syttyvänä varsin paloturvallinen.

Viita-aho-Tohni kertoo saneensa villan erinomaisuudesta hiljattain oman kokemuksen.

- Takkaan puita lisätessäni tippui palava puu villamatolle. Saatuani puun takaisin takkaan, huomasin mattoon jääneen hiilenmustia jälkiä.

Hän pyyhki tummia jälkiä pois kostealla pyyhkeellä, mutta niitä jäi silti.

- Muutaman päivän kuluttua katsoin ihmeissäni mattoa. Siinä näkyi enää pienet vaaleat jäljet aikaisempien hiilenmustien sijaan, eli villa osoitti tässäkin hyvät ominaisuutensa.

 

Omilla mitoilla

Kotimatto tarjoaa kattavan värimaailman käytävämattoja rullilta omilla pituuksilla.

- Näiden mattojen etu on helppo puhdistettavuus. Pohjatut matot pysyvät myös hyvin paikallaan esimerkiksi lasten, lemmikkien ja rollaattorin kanssa.

Kotimaton mattotarjonta on kokonaisuudessaan hyvin laaja, yrityksen henkilökunta auttaa asiakasta myös valitsemaan juuri hänelle sopivat matot.

- Olen varma, että saamme toimitettua lähes jokaiselle asiakkaalle juuri hänen haluamansa matot.

Kotimaton tiloissa on lisäksi porilaisen Villa ja Peite Oy:n showroom, jossa voi testata luonnonmateriaaleista valmistettuja futoneita, petauspatjoja ja tyynyjä. Niiden tilaamiseen saa myymälästä alekoodin. Kotimaton tarjontaan kuuluu lisäksi mattojen kanttauspalvelu. Seinäjoen myymälästä on kattavan mattovalikoiman lisäksi saatavana myös kauneudenhoitoa Inkauneus-hoitolan toimesta.

Kotimatto on avoinna arkisin kello 10-18 (2.1. alkaen kello 10-17) ja lauantaisin kello 10-15. Tärkeässä roolissa on myös osoitteessa www.kotimatto.fi toimiva nettikauppa.

« Takaisin