Parkanon OmaSpSäätiön lahjoittaman ilmalämpöpumpun asennustyö Nuorisotaloon käynnissä.

Parkanon OmaSpSäätiön lahjoittaman ilmalämpöpumpun asennustyö Nuorisotaloon käynnissä.

Kihniön Nuorisoseura jatkaa toimintaansa normaalisti

5.1.2022

Nuorisoseurantalo pysyy kirpputori toiminnassa jatkossakin. - Seurantaloa ja Nuorisoseuraa olisi uhannut lopettaminen, ellei kirpputoria olisi perustettu. Onneksi meillä on aktiivisia toimijoita, jotka ovat tehneet tästä totta kertoo Sami Niemelä.

Kirpputori ja kahvio aloitti toimintansa maaliskuun alussa ja tarkoituksena oli jatkaa sitä vain syksyyn saakka.

Toiminta kuitenkin jatkuu talkoolaisten vetämänä toistaiseksi, jotta taloa pystytään ylläpitämään. Kirpputori ja kahvio palvelevat nyt tiistaista-lauantaihin klo 10 - 16. Sunnuntaisin ja maanantaisin kirpputori ja kahvio ovat suljettuna.
Seuralla on myös urheilutoimintaa sählyn ja lentopallon puitteissa.

Pöytäpaikkoja meillä on jo yli 50. Pöytäpaikkoja voi varata numerosta 044-3505806, pöytävuokraa emme peri.
Toteutuneesta myynnistä otamme -20% provision. Paikkaan voi vuokrata myös rekin, jonka kuukausivuokra on 5€.
Pienin aika pöytien varauksiin on 1kk. Toki myynnin voi keskeyttää mikäli ei halua sitä jatkaa.

Nuorisoseura ottaa edelleen vastaan lahjoituksia, joilla toimintaa saadaan katettua. Siistiä tavaraa voi tuoda meille lahjoituksena aukioloaikoina. Nuorisoseura kiittää jo lahjoittaneita ja talkoilla mukana olleita tahoja, ilman heitä ei toiminta olisi kyllä jatkunut.

Seurantaloon pyritään tekemään nyt myös pieniä korjauksia, jotka ovat jääneet vuosien saatossa tekemättä. Pakollisia korjauksia toteutetaan lahjoituksien ja tukien puitteissa. Tärkeimpiä kumppaneita ovat paikalliset yritykset sekä OmaSpSäätiö, josta olemme saaneet taloon apua mm. lämmityslaitteisiin. OmaSpSäätiö on todellinen apu varsinkin yhdistyksille. Myös yksityiset tahot ovat olleet aktiivisesti mukana toteuttamassa talkoilla asioita.

Ensi vuodelle on suunnitelmassa tukien puitteissa laajempi katselmus talon peruskorjaukseen. Salin näyttämön lattiaa ei ole lämpöeristetty, joten se menee korjauslistassa kärkipäähän. Vuoden 2022 suunnitelmiin kuuluu mahdolliset tapahtumat, suositut rompetorit, huutokaupat sekä kesäteatteriproduktiot yhteityökumppaneiden kanssa.

« Takaisin